Brunssiherkku Pätkis-suklaasta

Vappubrunssi oli hyvä syy kokeilla jo aiemmin mainittua Pätkis-muffinien ohjetta. Ajattelin, että nämä maistuisivat brunssille osallistuville lapsille, mutta sulaisivat myös aikuisten suussa. Ohje on julkaistu Fazerin nettisivuilla.

pätkismuffinssi2

Maijan Pätkis-muffinit

12 isoa muffinia

pätkismuffinssi8125 g suolatonta voita
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl Fazer Ögon Cocoa -kaakaojauhetta
4 rkl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Fazer Pätkis Mini Bites -suklaamakeisia

Tee näin
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää ne voivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Jaa puolet taikinasta muffinivuokiin. Laita jokaiseen vuokaan Pätkis Mini Bites -suklaapala ja jaa lopputaikina tasaisesti päälle. Paista 180 asteessa 15 minuuttia kunnes muffinit ovat kiinteitä. Nosta ritilälle jäähtymään. Koristele tomusokerilla ja tarjoa lämpiminä.

pätkismuffinssi6

Koepaistoksen leivoin ohjeen mukaisesti.

Ohje: **
Resepti on aika simppeli, eikä vaadi kovin montaa työvaihetta, mikä aina ilahduttaa Kiurunpesän keittiössä. Tosin minulle jäi vähän epäselväksi, että missä vaiheessa vaniljasokeria laitetaan taikinaan.

pätkismuffinssi4

Maku: **
Tein koepaistoksen näistä ja leivoin Pätkis-muffinit kirjaimelleen ohjeen mukaisesti. Leivonnaisista tuli kuivahkoja, ja muffinien kuuluu mielestäni olla meheviä. Paras osa oli keskikohta, johon Pätkis oli sulanut. Lisäksi kaipasin muffineihin enemmän suklaan makua. Päätin tehdä uuden koepaistoksen ja pilkkoa taikinan sekaan enemmänkin Pätkis-sattumia. Pilkoin pussillisen Pätkis Mini Biteseja taikinan sekaan, ja oplaa, maku parani heti. Näin Pätkis-muffinit olivat huomattavasti mehevämpiä ja suklaisempia. Näin tehdyt muffinit saivat vappubrunssilla kehuja, mutta suosikkileivonnaisteni top5:een nämä eivät nousseet, vaikka hyviä olivatkin.

pätkismuffinssi1

Versio kaksi, jossa Pätkistä on käytetty alkuperäistä ohjetta reilummalla kädellä.

Yksi ihmetyksen aihe näitä leipoessa heräsi. Ohjeen mukaan näillä raaka-ainemäärillä pitäisi tulla 12 isoa muffinia. Mielikuvissani iso muffini on sellainen jenkki-tyylinen iso leivonnainen. Näistä tuli 12 keskikokoista, eivätkä vuoat tulleet edes ihan täyteen taikinaa.

Petteri Punakuono lensi lastenjuhlien tarjoilupöytään

Meidän joulutonttumme 2-vuotisjuhlat vol.1 juhlittiin viime viikonloppuna. Olin jo miettinyt kaikki tarjottavat valmiiksi, kun näin Pirkka ruoka -lehdessä (4/2014) Petteri Punakuono -muffinien ohjeen. Sen verran veikeän näköisistä suklaamuffineista oli kyse, että pakkohan näitä oli kokeilla. Ja leikkisät leivonnaiset sopivat hyvin lastenjuhliin. Robin-faneille tiedoksi, että täältä voi käydä katsomassa miten Petteri-muffinien leipominen sujui popparilta. Itse resepti löytyy täältä.

petterimuffini_2

Petteri Punakuono -muffinit
10 kpl * yli 60 min

2 Pirkka virikekananmunaa
1 ½ dl sokeria
100 g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
2 ½ dl Pirkka vehnäjauhoja
2 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
1 ½ tl Pirkka leivinjauhetta
1 tl Pirkka vanilliinisokeria
½ tl kanelia
¼ tl neilikkaa
½ tl kardemummaa
1 dl maitoa
KORISTELU
1 ½ dl Pirkka vispikermaa
150 g Pirkka tummaa leivontasuklaata
20 Pirkka valkosuklaahippua
pieniä pretzelin muotoisia suolakeksejä
10 Pirkka punaista säilykekirsikkaa
LISÄKSI
10 Pirkka Amerikan muffinivuokaa

  1. petterimuffini_5

    Miks mulla on sellainen olo, että mua tuijotetaan?

    Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää jäähtynyt rasva taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseosta vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

  2. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia ja jätä muffinit jäähtymään.
  3. Sulata paloiteltu tumma leivontasuklaa mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä.
  4. Tee silmät valuttamalla tippa sulatettua tummaa suklaata valkoisen suklaahipun päälle (esimerkiksi cocktailtikun avulla). Tarvitset silmiä yhteensä 20 kpl.
  5. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita loput sulatetusta tummasta suklaasta kermavaahdon joukkoon. Levitä suklaamousse tasaisesti muffinien päälle.
  6. petterimuffini_3

    Pretzelin leikkaaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

    Koristelu: Nosta kirsikat valumaan talouspaperin päälle. Aseta poroille suklaahiput silmiksi ja kirsikka nenäksi. Leikkaa suolakeksit kahtia terävällä veitsellä. Asettele suolakeksit sarviksi ja suuksi porolle.

Ohje: ** ½
Resepti on selkeä ja helppo seurata. Siitä tulee aina plussaa, että ainekset on lueteltu siinä järjestyksessä, kun niitä tarvitaan. Uskoisin, että kokemattomampikin leipuri saa nämä onnistumaan.

Lopputulos: **+
Jouluiset mausteet, kaneli, neilikka ja kardemumma, tuovat ihanan lisäsäväyksen muffineihin. Leivonnaiset ovat hyviä, mutta aika tuhteja maultaan. Muffiniosa on aika tiivis ja lisäksi näistä tulee aika isoja, joten kun yhden on syönyt, niin ei ainakaan toista suklaaleivonnaista tee heti mieli. Tosin ei näistä kamalan pieniä voi tehdä, kun kaikki koristeet eivät sitten mahdu päälle. Yllätysyllätys, mutta suurin osa lapsista söi muffineista vain koristeet ja kuorrutteen, joka oli hyvää ihan sellaisenaankin.

petterimuffinit_1P.S. Tämä ei ole Pirkan tai K-kaupan maksettu mainos. Kirjoitan reseptit tänne alkuperäisessä muodossaan, sen vuoksi mainoksista tai mainoslehtisistä napatuissa ohjeissa on mukana tuotemerkit. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, niin muffinivuokien koot vaihtelevat. Viereiset on tehty Eskimon perusmallin amerikan muffinivuokiin, joilla taikinasta tuli 12 leivosta niin, että vuoat olivat täynnä. Pääkuvassa yllä näkyvä on ekasta satsista, jotka tein Brunon retro-vuokiin. Ohjeesta poiketen tein 12 kappaletta, jolloin myös kuorrute mahtui vuoan sisään.

 

Suolainen muffini, osa 2

Edellisessä tekstissä mainittujen pinaattimuffinssien lisäksi viime viikonlopun kahvipöydässä oli tarjolla kinkkumuffineja. Luulen, että suolainen suosikkitarjottavani, erilaiset piirakat, ovat saanet kilpailijan. Suolaiset muffinssit (tai muffinit, ihan kummin vain) ovat aika hauskoja tarjottavia ja nopeita tehdä. Tämä ohje löytyi jälleen Ulla Svenskin Suomen lasten leivontakirjasta (2013).

Kinkkumuffinit
12 kpl 

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä

3 dl kinkkua
2 dl juustoraastetta
½ tl mustapippuria 

  1. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.
  2. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, maito ja ruokaöljy sekaisin.
  3. Pilko kinkku pieniksi paloiksi ja sekoita juustoraasteen kanssa, lisää seokseen mustapippuria.
  4. Yhdistä kaikki seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  5. Annostele muffinivuokiin.
  6. Paista muffineja uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
muffinssikokoelma

Viime sunnuntaina oli tarjolla muffinssikokoelma: lime, kinkku ja pinaatti.

Ohje: ***-
Nämä sekaisin tuossa kulhossa, nämä vatkataan tässä, sitten kaikki yhdistellään – heleppoa ko mikä. Kinkkumuffinit nousivat todella hyvin, mutta ei tässäkään ole tarkemmin sanottu, kuinka täyteen muffinivuoat uskaltaa täyttää.

Lopputulos: **+
Meheviä näistä(kin) tuli, ihan parhaimmillaan olivat pikkuisen lämpiminä. Ehdottomasti tehdään toistekin osastoa. Tuli mieleen, että kinkkumuffinssit voisivat olla aika näppärä tapa päästä eroon joulukinkun jämistä. Jos ei possun kankku enää pyhien jälkeen maistu, niin heittää leivonnaiset pakkaseen ja nauttii, kun kevätaurinko lämmittää.