Puutarhakadun koekeittiöstä

Aina välillä tulee järkyttävä himotus saada jotain tiettyä ruokaa. Jos se ei mene parissa päivässä ohi, himotus on otettava vakavasti. Tällä viikolla minuun iski pinaattipastan himo. En muista milloin viimeksi olisin sitä tehnyt, joten ei muuta kuin pastakattila tulille. Tällä kertaa saatte nauttia yhdestä omasta reseptistäni, jonka inspiraationa on ollut blogissa jo aiemmin esitelty Valion feta-pinaattipiiraan. Koekeittiönä toimi Puutarhakadun asuntoni Tampereella, jossa kokkasin tätä pastaa aika usein, siitä nimi pastalle.

pinaattipasta2

Puutarhakadun feta-pinaattipasta

2–3 riippuen nälästä, pastan määrää lisäämällä jopa neljälle  pinaattipasta1
1 pss (150 g) pakastepinaattia
200 g täysrasvaista fetajuustoa (1
puoli pussia fusilli-pastaa
suola
loraus öljyä
keskikokoinen sipuli
1–2 valkosipulin kynttä
2−2 ½ dl ruokakermaa (2
mustapippuria myllystä
hyppysellinen jauhettua muskottipähkinää

  • Sulata pinaatti ja valuta se. Valuta myös feta, jos käytät valmiita kuutioita. Muussa tapauksessa paloittele tai murustele juusto pieniksi paloiksi.
  • Laita pastavesi kiehumaan. Lisää kiehuvaan veteen suolaa ja keitä pasta pussin ohjeen mukaisesti sillä aikaa, kun teet kastikkeen.
  • Laita öljy lämpeämään pannulle/paistokasariin ja silppua sipuli. Hienonna valkosipulin kynnet ja lisää sipulit pannulle. Kuullota niitä hetki.
  • Lisää pannulle pinaatit ja sekoittele niitä sipulien kanssa kunnes ylimääräinen vesi haihtuu.
  • Lisää ruokakerma. Kuumenna poreilevaksi ja lisää fetajuusto.
  • Mausta kastike mustapippurilla ja raastetulla muskottipähkinällä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kunnes se on sakeutunut.
  • Kun pasta on valmista, valuta se ja sekoita kastike pasta sekaan.

pinaattipasta3

1) Vähärasvainen feta ei tässä kastikkeessa toimi. Kannattaa uskoa, olen kokeillut.
2) Yrttimaustettu kerma sopii feta-pinaattipastan kastikkeeseen tosi hyvin.

Mainokset

Täytän toiveen

Ystäväni pyysi jakamaan lohipastaohjeeni. Kokkasin sitä kerran hänelle, ja hän on sen jälkeen hurmannut sillä omat kriittiset vieraansa. Joten poikkean blogini konseptista nyt ja julkaisen toiveesta yhden oman reseptini. Jos kokeilet lohipastaa, niin kommentoi ja arvostele sinä puolestasi tämä ohje.

Lohipasta

neljälle
loraus oliiviöljyä
2–3 shalottisipulia (tai 1 sipuli)
300–350 g lämminsavulohta (tai kylmäsavulohta)
1 prk Creme Bonjour Cuisine Crème Fraiche sipulisekoitus
loraus maitoa
mustapippuria myllystä
½ sitruunan mehu
sitruunan raastettu kuori
suolaa
tuorepastaa

Tee esivalmistelut: Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori. Ota lohesta nahka pois. Purista puolikkaan sitruunan mehu valmiiksi. Leikkaa lämminsavulohi reilunkokoisiksi paloiksi, se murenee pannulla vielä lisää. Jos käytät kylmäsavulohta, niin se kannattaa leikata suupaloiksi. Laita pastavesi kiehumaan.lohipasta

Lorauta oliiviöljyä pannulle kuumenemaan. Pilko sipulit ja kuullota niitä pannulla hetki. Lisää Creme Bonjour Cuisine Crème Fraiche sekä loraus maitoa ja sekoita hyvin. Pienennä levyn lämpöä. Pyöräytä sekaan mustapippuria myllystä ja lisää sitruunan kuoriraaste. Lisää sitruunamehusta puolet kastikkeeseen, sekoita hyvin ja maista. Sitruunamehun pitäisi maistua selkeästi, mutta se ei saa olla liian hallitseva. Tarvittaessa lisää sitruunamehua ruokalusikallinen kerrallaan ja muista maistaa välillä 🙂

Lisää pannulle kalapalat ja sekoita ne hyvin kastikkeeseen. Jos kastike tuntuu liian paksulta, niin lorauta sekaan vähän lisää maitoa. Maista ja lisää makusi mukaan suolaan. Kun pasta on valmista, kaada siitä vesi pois. Sekoita pasta ja kastike hyvin. Tarjoile ja nauti.

Pastaviikon huipennus

Lupasin pastaviikon huipennukseksi paljastaa yhden omista resepteistäni. Pasta bolognese on muksujen ehdoton lemppari, joten valitsin sen. Ja kieltämättä bolognese on omasta mielestänikin hyvää, tein tätä usein jo yksin asuessani. Vuosien varrella olen tehnyt tämän niin monta kertaa, että pyöräytän tämän vaikka unissani – täydellinen arkiruoka siis. Alkujaan olen varmasti tehnyt kastikkeen jonkin ohjeen pohjalta, ja olen napannut lisäinspistä kohdalle osuneista bolognese-kastikkeista.

pastabolognese (3)

Spagetti bolognese

neljälle

oliiviöljyä
sipuli
1–2 valkosipulin kynttä
400 g naudan jauhelihaa
500 g tomaattimurskaa (tai paseerattua tomaattia, jos ei tykkää tomaattisattumista)
tuubillinen tomaattipyrettä
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria
½ tl kanelia
basilikaa
spagettia

Lorauta pannulle öljyä. Pannun lämmetessä silppua sipulit. Kuullota sipuleita kuumalla pannulla hetki. Lisää jauheliha. Kun jauheliha on ruskistunut lisää tomaattimurska ja -pyre sekä sokeri, suola, mustapippuri ja kaneli. Lisää tarvittaessa loraus vettä. Anna hautua kannen alla pienellä lämmöllä vähintään 20 minuuttia. Bolognese-kastikehan vain paranee mitä pidempään sen antaa hautua. Lisää vähän enemmän vettä, kun haudutusaika on pidempi. Kastikkeen hautuessa keitä pasta suolatussa vedessä.  Lisää reilusti basilikaa vähän ennen tarjoilua. Jos tarjolla on tuoretta basilikaa, niin käytän sitä, mutta useimmiten meidän kaapista löytyy kuivattua. Maista ja lisää mausteita oman maun mukaan.

”Kiitos, äiti. Hyvää oli!”