Joulua odotellessa

Olen ehdottomasti jouluihminen. Joulun odotukseen kuuluu glögin siemaileminen useana iltana joulukuun aikana. Usein sitä nautitaan samalla, kun touhutaan muita jouluvalmisteluja. Blogiani seuranneet tietävät myös, että olen lakritsin ystävä. Kun näin lakritsiglögin ohjeen, niin ei ole suuri yllätys, että koin pakottavaa tarvetta kokeilla sitä. Ohje löytyy Valion sivuilta.

lakritsiglogi-3

Lakritsiglögi

4–6 annosta

Valmistusaineet
1 l Valio glögiä tumma
2–3 lakritsijuurta
Kokeile myös ¼–½ tl lakritsijauhetta

Valmistusohje

  • Keitä glögiä ja lakritsijuuria kattilassa keskilämmöllä 10 min. Poista tangot.
  • Tarjoa heti.

Ohje: ***-lakritsiglogi-2
Glögin lämmittäminen ei nyt niin kamalan vaikeaa ole. Mietitytti ensimmäisellä kokeilukerralla vain, että kuinkahan paljon lakritsijauhetta uskaltaa laittaa.

Maku: **
Laitoin ensimmäisellä kokeilulla puoli litraa glögiä ja reilun ¼ teelusikallisen lakritsijauhetta. Lakritsin maku oli todella vieno, mutta se sopi glögiin. Päätin kokeilla uudelleen, mutta en tarkistanut ohjetta ennen kuin kaadoin glögin ja lakritsijauheen kattilaan. Heitin puoleen litraan melkein teelusikallisen lakritsijauhetta, kun muistelin määrän väärin. Se oli puolestaan selkeästi ihan liikaa, vaikka kyllä senkin joi. Sopiva annostus olisi varmaan teelusikallinen litraan glögimehua, jos haluaa, että lakritsi maistuu selkeästi, muttei hallitsevasti.

lakritsiglogi-4b

Yhtäkään pipariukkoa ei vahingoitettu kuvauksissa. Ei kuin… 🙂 

Advertisement

Jäinen kahvihetki

Olen todellinen kahvikissa, mutta kesähelteillä kuuma juoma ei välttämättä aina maistu, mutta silti pitää sumppia saada. Onneksi voi juoda jääkahvia. Yritin monta kertaa tehdä sitä kotona, mutta aina jokin oli vähän pielessä, eikä siitä tullut joko tarpeeksi vahvaa makuuni tai maito maistui liikaa. Lopulta onnistuin tekemään just minun makuuni sopivan jääkahvin, mutta ehdin sen sitten talven aikana iloisesti unohtaa (tietenkin). Jotta ohjeen kanssa ei tarvitsisi joka kevät arpoa, niin kirjaan sen nyt tänne itselleni ja muillekin muistiin. Tämä ohje pätee, kun kahvi valmistetaan Mokkamasterilla. 

Jääkahvijääkahvi

4 annosta

4 kupillista vettä
4 mitallista tummapaahtoista kahvia
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl fariinisokeria
3 dl maitoa
jäitä

Laita lasit jäähtymään pakasteeseen. Keitä kahvi. Kun kahvi on vielä kuumaa, niin sekoita siihen vanilja- ja fariinisokeri. Ei haittaa, vaikka kahvi joutuu tässä vaiheessa jäähtymään pidempäänkin. Ota lasit pakkasesta ja täytä puolilleen jäillä. Kaada 0,75 dl jääkaappikylmää maitoa ja 1 dl kahvia jokaiseen lasiin. Jos lasiin vielä mahtuu, niin lisää muutama jääpala. Sekoita. Nauti.

P.S.
Jos tiedät hyvän jääkahviohjeen, niin vinkkaa toki. Tällä tulee hyvää, mutta olisin utelias kokeilemaan muillakin ohjeilla.

Trendikäs Hugo

Sen perusteella, mitä ystäväni Facebookiin postailivat, niin viime kesän trendikkäin drinksu oli Hugo, vaikkei Groteskin terassilla sellaista osattukaan tehdä (?!). Koko kesän suunnittelin, että täytyy kokeilla Hugon tekemistä kotonakin. Hommasin Ikeasta jopa seljankukkamehua sitä varten. Eipä tullut kertaakaan tehtyä. Loppukesästä pääsin lopulta maistamaan Hugoa Mallorcalla. Tämän kevään lämpimät illat ovat nostattaneet Hugo-himoa uudelleen niin kovasti, että vihdoin sain tehtyä sellaisen kotona. Lähdeaineiston etsinnässä Google antoi ensimmäiseksi osumaksi Soppa365:n ohjeen.

Hugo

omaHugo

Oman terassin Hugo.

1 annos, valmistusaika 3 min, vaikeustaso yksi lusikka

Ainekset

1 rkl seljankukkamehutiivistettä (esim. Ikea tai Belvoir Elderflower Cordial)
1 dl kuohuviiniä
1 rkl kivennäisvettä
muutama jääpala
minttua

Valmistusohje

  1. Täytä pieni lasi jäillä. Valuta lasin pohjalle mehutiivistettä. Kaada päälle prosecco ja kivennäisvesi. Sekoita varovasti.
  2. Koristele mintulla.

Ohje: ***
Yksinkertaista, helppoa. Mutta siis vain ruokalusikallinen kivennäisvettä?

mallorcanhugo

Mallorcan Hugo.

Maku: **½
Hugo on ihana kesäisen kepeä drinkki. Pahimmassa Hugon himossani tein drinkin cavasta, koska sitä sattui jääkaapissa olemaan. Ei hyvä. Seuraavaa varten hommasin kunnon proseccoa ja kyllä, kuohujuomilla on eroa. Ehdottomasti kannattaa tehdä proseccoon, eikä ihan mihin tahansa kuohuvaan. Tätä kuvaillaan Soppa365:n sivuilla kevennetyksi versioksi mojitosta. Jos haluaa enemmän mojitoa muistuttavan makuelämyksen, niin minttua kannattaa vähän murskata eikä vain laittaa koristeeksi. Löysin myöhemmin myös ohjeen, jossa juomaan laitetaan limeä. Ohjeissa myös vaihtelee kivennäisveden määrä. Toisin sanoen tästä saa vähällä vaivalla muokattua juuri omaan makuun sopivan drinksun. Itse ei kaivannut limeä tähän ollenkaan, mutta ehkä vähän enemmän seljankukkamehutiivistettä ja mintun makua.