Trendikäs Hugo

Sen perusteella, mitä ystäväni Facebookiin postailivat, niin viime kesän trendikkäin drinksu oli Hugo, vaikkei Groteskin terassilla sellaista osattukaan tehdä (?!). Koko kesän suunnittelin, että täytyy kokeilla Hugon tekemistä kotonakin. Hommasin Ikeasta jopa seljankukkamehua sitä varten. Eipä tullut kertaakaan tehtyä. Loppukesästä pääsin lopulta maistamaan Hugoa Mallorcalla. Tämän kevään lämpimät illat ovat nostattaneet Hugo-himoa uudelleen niin kovasti, että vihdoin sain tehtyä sellaisen kotona. Lähdeaineiston etsinnässä Google antoi ensimmäiseksi osumaksi Soppa365:n ohjeen.

Hugo

omaHugo

Oman terassin Hugo.

1 annos, valmistusaika 3 min, vaikeustaso yksi lusikka

Ainekset

1 rkl seljankukkamehutiivistettä (esim. Ikea tai Belvoir Elderflower Cordial)
1 dl kuohuviiniä
1 rkl kivennäisvettä
muutama jääpala
minttua

Valmistusohje

  1. Täytä pieni lasi jäillä. Valuta lasin pohjalle mehutiivistettä. Kaada päälle prosecco ja kivennäisvesi. Sekoita varovasti.
  2. Koristele mintulla.

Ohje: ***
Yksinkertaista, helppoa. Mutta siis vain ruokalusikallinen kivennäisvettä?

mallorcanhugo

Mallorcan Hugo.

Maku: **½
Hugo on ihana kesäisen kepeä drinkki. Pahimmassa Hugon himossani tein drinkin cavasta, koska sitä sattui jääkaapissa olemaan. Ei hyvä. Seuraavaa varten hommasin kunnon proseccoa ja kyllä, kuohujuomilla on eroa. Ehdottomasti kannattaa tehdä proseccoon, eikä ihan mihin tahansa kuohuvaan. Tätä kuvaillaan Soppa365:n sivuilla kevennetyksi versioksi mojitosta. Jos haluaa enemmän mojitoa muistuttavan makuelämyksen, niin minttua kannattaa vähän murskata eikä vain laittaa koristeeksi. Löysin myöhemmin myös ohjeen, jossa juomaan laitetaan limeä. Ohjeissa myös vaihtelee kivennäisveden määrä. Toisin sanoen tästä saa vähällä vaivalla muokattua juuri omaan makuun sopivan drinksun. Itse ei kaivannut limeä tähän ollenkaan, mutta ehkä vähän enemmän seljankukkamehutiivistettä ja mintun makua.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s