Jäinen kahvihetki

Olen todellinen kahvikissa, mutta kesähelteillä kuuma juoma ei välttämättä aina maistu, mutta silti pitää sumppia saada. Onneksi voi juoda jääkahvia. Yritin monta kertaa tehdä sitä kotona, mutta aina jokin oli vähän pielessä, eikä siitä tullut joko tarpeeksi vahvaa makuuni tai maito maistui liikaa. Lopulta onnistuin tekemään just minun makuuni sopivan jääkahvin, mutta ehdin sen sitten talven aikana iloisesti unohtaa (tietenkin). Jotta ohjeen kanssa ei tarvitsisi joka kevät arpoa, niin kirjaan sen nyt tänne itselleni ja muillekin muistiin. Tämä ohje pätee, kun kahvi valmistetaan Mokkamasterilla. 

Jääkahvijääkahvi

4 annosta

4 kupillista vettä
4 mitallista tummapaahtoista kahvia
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl fariinisokeria
3 dl maitoa
jäitä

Laita lasit jäähtymään pakasteeseen. Keitä kahvi. Kun kahvi on vielä kuumaa, niin sekoita siihen vanilja- ja fariinisokeri. Ei haittaa, vaikka kahvi joutuu tässä vaiheessa jäähtymään pidempäänkin. Ota lasit pakkasesta ja täytä puolilleen jäillä. Kaada 0,75 dl jääkaappikylmää maitoa ja 1 dl kahvia jokaiseen lasiin. Jos lasiin vielä mahtuu, niin lisää muutama jääpala. Sekoita. Nauti.

P.S.
Jos tiedät hyvän jääkahviohjeen, niin vinkkaa toki. Tällä tulee hyvää, mutta olisin utelias kokeilemaan muillakin ohjeilla.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s