Lempiherkkuja yhdessä

Mansikka ja lakritsi – kaksi lempiasiaani samassa ohjeessa, toisin sanoenpakko kokeilla -osastoa. Odotan aina jo toukokuussa, että milloin kotimaisia mansikoita saa. Hyvä uutinen on, että kiitos toukokuun lämpimien päivien, niitä saadaan tänä vuonna jo reippaasti kesäkuun puolella. Lakritsi puolestaan on makeisosaston lemppareitani. Mansikka sellaisenaan on kyllä ihan parasta kesäherkkua kuten jo viime kesänä totesin, mutta aina välillä tekee mieli kokeilla sitä uusiin ruokalajeihin tai sen yhdistämistä uusien makukavereiden kanssa. Ja lakritsi on jotain ihan uutta mansikan mollukan maustajaksi. Ohje tuli vastaan tämän viikon torstaina (9.6.2016) Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä ja löytyy myös netistä.

Lakritsilla maustetut mansikat

¾ dl sokeria
¾ dl vettä
1 tl lakritsijauhetta
500 g tuoreita mansikoita

  • Laita sokeri, vesi ja lakritsijauhe kattilaan. Keitä hiljalleen muutama minuutti, kunnes seos on hieman siirappimaista. Anna jäähtyä. Puhdista mansikat ja leikkaa ne lohkoiksi.
  • Pyöräytä mansikat lakritsisiirapissa juuri ennen tarjoilua.

Resepti: Henri Alén

lakritsimansikat

Ohje: ***-
Lakritsilla maustetut mansikat ei ole mikään ruudinkeksijän ohje. Simppeliä ja nopeaa. Odotin kyllä, että siirappi olisi paksuuntunut vähän enemmän, mutta toimi sen näinkin.

Maku: ***-
Oi kyllä. Ihan hyppysellisen reippaammin laittaisin lakritsijauhetta, mutta muuten todella hyvää. Lakritsi maistuu jännästi peittämättä mansikan omaa makua. Sopivasti sulaneeseen vaniljajäätelöön sekoittunut lakritsisiirappikin toimii loistavasti. Henri Alén tarjoilee Hesarissa lakritsilla maustetut mansikat itse tehdyn leipäjuuston kanssa, joku kerta täytyy kokeilla sitäkin yhdistelmää. Laitoin jopa harkintaan, että kokeilisin leipäjuuston tekoa itse. Nyt innostuin tekemään näitä vähän ex tempore jälkiruuaksi jäätelön kaveriksi, kun sukulaistyttö oli tulossa kylään.

Advertisement

One thought on “Lempiherkkuja yhdessä

  1. Päivitysilmoitus: Joulua odotellessa | Kiurunpesän keittiössä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s