Makua vesimeloniin

Vesimeloni kuuluu kesään samalla lailla kuin mansikat ja rosé-viini. Meloni on niin miedonmakuinen, että aina välillä kaipaan vinkkejä, joilla siihen saisi vähän eloa. Alkoholilla maustaminen on jo moneen kertaan kokeiltu, joten innostuin, kuin näin Anna-lehdessä vesimeloni-alkupalan ohjeen (Anna 28/2014). Timjami ja oliiviöljy vaikuttivat sen verran erikoisilta kavereilta melonille, että uteliaisuus heräsi ja seuraavalla kauppareissulla mukaan tarttui vihreä pallo.

vesimelonialkupalaVesimeloni-
alkupala
½ kylmää vesimeloni
2 rkl öljyä
1 limetin mehu
2 tl sormisuolaa
1 tkl timjaminlehtiä
mustapippuria

  1. Leikkaa vesimeloni 3 cm:n kuutioiksi. Pane kuutiot vadille.
  2. Valuta päälle öljy ja limettimehu.
  3. Ripottele päälle suola, timjaminlehdet ja mustapippuri.

Ohje: ***
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja yksityiskohtaisuudessaan tämä on helppo ohje.

vesimelonialkupala2

Lopputulos: ** ½
Maku on yhtä mielenkiintoinen kuin miltä vaikuttikin raaka-aineiden perusteella. Timjami sopii yhteen vesimelonin kanssa ja suola tuo ihan uusia ulottuvuuksia esille kesäherkusta. Ei olisi itsellä tullut mieleen kokeilla näitä mausteita vihreän jättikuulan kaveriksi, mutta ne todellakin toimivat, vaikka koemaistaja pöydän toisella puolella ei ollut yhtä vakuuttunut.

Kiurunpesän muutos:
Laittaisin ehkä seuraavalla kerralla vain ruokalusikallisen öljyä, niin sen maku ei tulisi niin voimakkaasti esille ja muut maut pääsisivät enemmän esille.

Mainokset

Kastikekokeiluja, osa 1

”Minen tee kastikkeita.”  Yleensä, koska kokemukset ovat olleet huonoja sillä saralla. Tästä huolimatta päätin kokeilla Hesarissa julkaistua punaviinikastiketta (HS 12.6.2014). Nimittäin paahdetulla valkosipulilla maustettu punaviinikastike kuulosti sellaiselta, että se sopisi hyvin juhannuspäiväksi suunniteltujen pihvien kaveriksi.

valkos_punaviinikastike1Paahdetulla valkosipulilla maustettu punaviinikastike
1 kokonainen valkosipuli
öljyä
1 salottisipuli
2 dl punaviiniä
1 laakerinlehti
2 dl demi-glace-kastikepohjaa
5 oksaa timjamia
suolaa ja mustapippuria

  • Halkaise valkosipuli ja sivele se öljyllä. Laita palat folioon ja paahda 190-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Kuori ja pilko sipuli.
  • Laita punaviini, salotti- ja valkosipulit sekä laakerinlehti kattilaan. Hauduta, kunnes viiniä on jäljellä 1 desilitra.
  • Lisää demi-glace-kastikepohja ja timjami. Hauduta vielä viisi minuuttia. Siivilöi puhtaaseen kattilaan, mausta.

Ohje: * ½
Kastikekauha ojossa hellan äärellä seisoessani jäin miettimään paria asiaa. Siis molemmat valkosipulin palat samaan folioon vai kumpikin puolikas omaansa? Kauanko suurin piirtein pitäisi kestää, että punaviinistä on haudutettu puolet pois? Kastikenoviisi ei voi tietää, eikä uskalla edes arvata varsinkaan tätä jälkimmäistä.

valkos_punaviinikastike2Lopputulos: * ½
Lopputulos oli lirua. Ehkä se on tarkoituskin, mutta odotin kyllä, että kastike olisi hiven paksumpaa kuin mitä se lopulta oli. Tämä oli ihan vedenkaltaista lirua. Sen vuoksi se ei pysynyt pihvin päällä ja lopulta lautasella kaikki ui punaviinikastikkeessa. En osaa sanoa, että menikö kastikenoviisilla nyt jotain tekovaiheessa vikaan vai onko tämän oikeasti tarkoitus olla näin laihaa. Kun makukin oli osastoa ihan jees, niin epäilen innostunko tästä uudelleen.