Laiha korvike

Olen aiemmin ostanut Villiaromin tervasinappikastiketta graavilohileipiä varten, sillä kyseinen kastike on ihan törkeän hyvää graavin kanssa. Nyt sitä ei löydy kaupoista enää mistään, niin innostuin kokeilemaan kastikkeen tekoa itse. Tilli-sinappikastikkeen ohje on samaisessa Helsingin Sanomista revityssä lehtileikkeessä, josta löytyy myös jallusinapin ohje. Edelleenkään ei ole tietoa tarkemmasta julkaisuajankohdasta.

Tilli-sinappikastike graavilohellegraavilohenkastike

1 rkl sinappia
2 rkl hienonnettua tilliä
2 tl fariinisokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1 dl rypsiöljyä

Sekoita keskenään sinappi, tilli, fariinisokeri ja viinietikka. Vatkaa joukkoon öljy ja tarkista maku. Tarjoa graavilohen kanssa.

Ohje: ***-
Ei vaikuta vaikealta, mutta vain yksi ruokalusikallinen sinappia kuulostaa aika vähältä määrältä.

Maku: **-
Tilli-sinappikastikkeen maku ei säväytä. Missään nimessä se ei ole pahaa, mutta ei nyt mitenkään ihmeellistäkään. Tämä on todella makumaailmaltaan laiha korvike tervasinappikastikkeelle.

Mainokset

Tosiarki alkakoon

Kahden työssäkäyvän aikuisen ja kahden tarhaikäisen lapsen arki on meillä pyörähtänyt tällä viikolla ihan todenteolla käyntiin. Sen kunniaksi tämän viikon reseptikokeiluna jaan maapähkinäkanan ohjeen. Löysin sen Foodie.fistä muutamia viikkoja sitten, kun olin tekemässä Kauppakassi-tilausta, ja mietin voisiko tämä olla eksoottisempi lisä meidän perusarkiruokiimme. Linkki alkuperäiseen ohjeeseen on tässä.

maapähkinäkana1

Maapähkinäkanaa
4:lle hengelle

maapähkinäkana3Ainesosat
400 g broilerinleikkeleitä
1 rkl öljyä
0,50 tl currya
2 dl vettä
0,50 kanaliemikuutiota
1 dl kermaa
3 rkl (makeuttamatonta) maapähkinälevitettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl sambal oelek -chilitahnaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Ohjeet
Paloittele broilerileikkeet. Paahda broileripaloja hetki öljyssä pannulla curryn kanssa. Lisää vesi, liemikuutio, kerma, maapähkinälevite ja mausteet. Keitä kastiketta noin 5 minuuttia. Tarjoa kastike riisin ja kasvisten kanssa.

maapähkinäkana2Ohje: **
Ohje vaikuttaa ihan simppeliltä toteuttaa. Ei vaadi kuin peruskoulutason kokkitaidot. Eikä vaikuta siltä, että tämän kanssa tuhertuu koko iltaa eli täydellistä arkiruokaa.


Lopputulos: **-
Olin hieman pettynyt maapähkinäkanaan. Ohjetta lukiessa maistoin maapähkinä(voin) maun suussa ja jotain sen kaltaista odotin saavani lautaselle. Mutta tämä, tämä oli jotenkin tunkkaisen makuista. Ruoka maistuu maapähkinälle ja tuoksuu hyvälle, mutta kaipaa jotakin raikasta. Tunnustan tosin heti, että minun kolme ruokalusikallistani maapähkinätahnaa saattoivat olla liian kukkurallisia ja tunkkaisuus johtui siitä. Kaksi desiä vettäkin oli ehkä vähän liikaa tai ainakin minun mielestäni kastike olisi saanut olla paksumpaa. Kyllä tämän söi, mutta ei jäänyt sellainen fiilis, että tekisinpä pian uudestaan. En edes kokeillakseni, että johtuiko hassu maku omasta mokastani.

Kastikekokeiluja, osa 1

”Minen tee kastikkeita.”  Yleensä, koska kokemukset ovat olleet huonoja sillä saralla. Tästä huolimatta päätin kokeilla Hesarissa julkaistua punaviinikastiketta (HS 12.6.2014). Nimittäin paahdetulla valkosipulilla maustettu punaviinikastike kuulosti sellaiselta, että se sopisi hyvin juhannuspäiväksi suunniteltujen pihvien kaveriksi.

valkos_punaviinikastike1Paahdetulla valkosipulilla maustettu punaviinikastike
1 kokonainen valkosipuli
öljyä
1 salottisipuli
2 dl punaviiniä
1 laakerinlehti
2 dl demi-glace-kastikepohjaa
5 oksaa timjamia
suolaa ja mustapippuria

  • Halkaise valkosipuli ja sivele se öljyllä. Laita palat folioon ja paahda 190-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Kuori ja pilko sipuli.
  • Laita punaviini, salotti- ja valkosipulit sekä laakerinlehti kattilaan. Hauduta, kunnes viiniä on jäljellä 1 desilitra.
  • Lisää demi-glace-kastikepohja ja timjami. Hauduta vielä viisi minuuttia. Siivilöi puhtaaseen kattilaan, mausta.

Ohje: * ½
Kastikekauha ojossa hellan äärellä seisoessani jäin miettimään paria asiaa. Siis molemmat valkosipulin palat samaan folioon vai kumpikin puolikas omaansa? Kauanko suurin piirtein pitäisi kestää, että punaviinistä on haudutettu puolet pois? Kastikenoviisi ei voi tietää, eikä uskalla edes arvata varsinkaan tätä jälkimmäistä.

valkos_punaviinikastike2Lopputulos: * ½
Lopputulos oli lirua. Ehkä se on tarkoituskin, mutta odotin kyllä, että kastike olisi hiven paksumpaa kuin mitä se lopulta oli. Tämä oli ihan vedenkaltaista lirua. Sen vuoksi se ei pysynyt pihvin päällä ja lopulta lautasella kaikki ui punaviinikastikkeessa. En osaa sanoa, että menikö kastikenoviisilla nyt jotain tekovaiheessa vikaan vai onko tämän oikeasti tarkoitus olla näin laihaa. Kun makukin oli osastoa ihan jees, niin epäilen innostunko tästä uudelleen.