Arki alkanut, joten haussa on jälleen kerran uusia arkiruokia. Muksut pysyvät tyytyväisinä makaronilaatikko, kinkkukiusaus, lohikeitto, spagetti bolognese -linjalla, mutta itse kyllä kaipaan jotain uutta. En ole aikoihin kokannut couscousia, joten Lapin radion sivuilta bongattu couscoussalaatin ohje meni saman tien kokeiluun. Ohje löytyy täältä.
Värikäs couscoussalaatti
2 dl couscousryynejä
2 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
200 g kirsikkatomaatteja
1 pieni vihreä paprika
1 pieni keltainen paprika
1 punasipuli
1 dl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja
150 g kinkkua
sitruunan mehua
Salaattipedille salaatin lehtiä
Kiehauta vesi ja sulata siihen puolikas kasvisliemikuutio. Mittaa couscousryynit kulhoon, kaada päälle kiehuva kasvisliemi ja jätä suurimot turpoamaan kannen alle noin 5 minuutiksi.
Hienonna sillä aikaa paprikat ja punasipuli pieniksi kuutioiksi, halkaise luumutomaatit ja leikkaa aurinko kuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi. Leikkaa kinkku suikaleiksi tai kuutioiksi.
Sekoita pilkotut kasvikset couscoussuurimoiden joukkoon ja mausta salaatti sitruunan mehulla.
Asettele seos salaattipedille ja laita kirsikkatomaatin puolikkaat päälle. Valuta salaatille kastikkeeksi hiukan aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.
Ohje: Toiminnanjohtaja Eeva-Maija Laurila Lapin Martat ry
Ohje: ***–
Couscousryynien kypsentämisestä näkee vähän erilaisia ohjeita, tämän mukaan riittää pelkkä kiehuvassa vedessä turvottaminen. Noin muutenkaan tämän salaatin teko ei ole mitään molekyyligastronomiaa, joten ohje on helppo noudattaa. Mietin vain, että kuinka monta annosta tästä on ajateltu riittävän? Mie vedin tämän määrän kolmella ruokailulla.
Lopputulos: **+
Aurinkokuivatut tomaatit ja sitruuna säväyttävät tämän salaatin. Muuten maku voisi olla aika pliisu, koska itse couscousryynithän eivät maistu oikein miltään ja olen jo aiemmin huomannut, että niitä saa maustaa aika rohkeasti. Hyvää värikkäästä salaatista tuli ja varmasti teen tätä itselleni toistekin.
Kiurunpesän ekstra:
Maistettuani alkuperäisen ohjeen mukaista salaattia, lisäsin mausteeksi vielä kuivattua minttua. Se raikasti makua kivasti ja taidan lisätä sitä seuraavalla kerralla suoraan salaatin joukkoon.