Espanjan tuliainen

Matkailu avartaa, sanotaan. Tämän kesän matkailu on avartanut ainakin makunystyröitäni. Olemme hädin tuskin saaneet matkalaukut purettua, kun on jo pitänyt päästä kokeilemaan Espanjan-lomalta matkaan tarttunut idea. Hotellin buffassa oli nimittäin alkupaloissa tarjolla melonigazpachoksi nimetty ruokalaji. Todellisuudessa todennäköisesti vain aamiaiselta ylijääneiden melonien kierrätystä, mutta oli sen verta mielenkiintoinen tapa tarjoilla vesimelonia, että syyhytti kokeilla itsekin.

Melonigazpacho

vesimelonia
limeä
minttua
(jäämurskaa)
(vodkaa)

Kuori vesimeloni ja leikkaa hedelmäliha kuutioiksi. Muussaa meloni ja minttu tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Purista mukaan limen mehun. Sekoita. Halutessasi lisää jäämurskaa.

Käytin noin 1/3 minivesimelonista, kahden limen mehun ja pienen kourallisen verran minttua. Mutta ainesten määrää voi sopeuttaa oman mieltymyksen mukaan. Jos haluaa oikein kylmän version, voi heittää sekaan jäämurskaa ennen tarjoilua. Vodkaa lisäämällä tästä saa aikuisten version.

 

Advertisement

Luotto kreikkalainen

Mies oli kokkailuvastuussa viikonloppuna, ja hän kaivoi jälleen esille tsatsikin luotto-ohjeemme, joka on aikoinaan poimittu Kotikokin sivuilta. Varmaan silloin päätynyt käyttöömme, koska se tulee ensimmäisenä Googlen osumissa vastaan, mutta miksi vaihtamaan hyvää ja toimivaa ohjetta johonkin muuhun.

Tsatsiki

Kiurunpesän muutos
Koska kauhan varressa oli perheen lime-intoilija, niin sitruunamehun tilalle tuli limen mehua.

P.S. 
Käyttämällä Lindahlsin turkkilaista jugurttia, välttyy jugurtin valuttamiselta. Lindahls on just sitä, jonka purkin kyljessä on partaukkelin kuva.

Hunningolla on syytä syödä hyvin

Palasin töihin jo toissa viikolla, mutta mies ja lapset jatkoivat lomailua ja reissasivat sukuloimassa. Olen siis saanut olla vähän hunningolla viimeisten parin viikon aikana. Tarkoittanut siis sitä, että olen ollut kaukosäätimen valtiatar, syönyt silloin kuin huvittaa ja sitä kuin huvittaa, lähtenyt aamulla myöhemmin töihin ja muutenkin elänyt melko aikataulutonta elämää. Viime viikolla sain olla hunningolla myös perjantai-illan, joten oli hyvä syy pyytää tyttöjä kylään.

currykanamansikkasal2

Lupasin tehdä meille salaattia ja päädyin pitkästä aikaa currykana-mansikkasalaattiin. Curry ja mansikat ovat vänkä yhdistelmä, edelleen minua hämmentää se, kuinka hyvin ne sopivat yhteen. Olen hukannut alkuperäisen ohjeen, joten reseptiarvostelua ette tällä kertaa saa. Haluan kuitenkin jakaa ohjeen, sillä se on ajankohtainen siksikin, että aika tarkkaan yhdeksän vuotta sitten tein tätä ensimmäistä kertaa. Pyöräytin salaatin etkoilusyötäväksi kesämekkojen ulkoilutusiltana, jonka aikana koemaistaja tuli Ilveksen yökerhossa utelemaan, että ootteko te jostain häistä tulossa(*

Currykana-mansikkasalaatti

currykanamansikkasal1kanafileitä
currya
öljyä paistamiseen
salaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
paprikaa
mansikoita

Lämmitä öljy pannussa ja sekoita curry öljyn sekaan. Paista kanat kypsyksi curryöljyssä. Anna kanojen jäähtyä sillä aikaa, kun teet salaatin. Pese salaatinlehdet ja revi ne suupaloiksi. Pese kurkut ja tomaatit, halkaise tomaatit puolikkaiksi ja leikkaa kurkku sopiviksi paloiksi. Sekoita salaattipohja tarjoilukulhossa. Ota mansikoista kannat pois ja puolita ne. Sekoita salaatin sekaan. Leikkaa kanafileet ja lisää sekaan.

*) No ei oltu tulossa, mutta mekkoni oli alkujaan teetetty häitä varten 🙂