Mies oli kokkailuvastuussa viikonloppuna, ja hän kaivoi jälleen esille tsatsikin luotto-ohjeemme, joka on aikoinaan poimittu Kotikokin sivuilta. Varmaan silloin päätynyt käyttöömme, koska se tulee ensimmäisenä Googlen osumissa vastaan, mutta miksi vaihtamaan hyvää ja toimivaa ohjetta johonkin muuhun.
Tsatsiki
Raaka-aineet 
0,5 l maustamatonta jogurttia
1 tuorekurkku
4 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunan mehua
1 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
3 rkl hienonnettua tuoretta minttua
mustapippuria
Ohjeet
Valuta jogurttia noin tunnin ajan. Raasta kurkku ja purista ylimääräiset nesteet pois siivilän läpi. Sekoita ainekset jogurtin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Jos annat tsatsikin maustua pitempään, lisää suola vasta ennen tarjoilua, sillä suola vetistää jogurttia.

Ohje: **½
Tsatsikin teko ei ole vaikeaa, vaatii ainoastaan vähän vaivannäköä (kurkun raastaminen, ugh) ja ennakointia (jugurtin valuttaminen). Ohje voisi tosin olla hivenen yksityiskohtaisempi. Lisäisin kokemattomampaa varten vinkiksi esimerkiksi, että jugurtin valuttaminen kahvisuodattimen läpi on aika nokkela kikka.
Maku: ***-
Tsatsiki on törkeän hyvää. Taas ihmettelin, että tulipas sitä kerralla paljon. Ja taas ihmettelin, että menipäs sitä kerralla paljon. Maistui grillattujen kasvisten ja kanan kanssa loistavasti. Loput hävisivät leivän ja voileipäkeksien (!) päällä parempiin suihin. Lapsikin innostui nyt kreikkalaisesta makuelämyksestä ensimmäisen kerran oikein kunnolla. Tsatsikissa täytyy valkosipulin maistua kunnolla ja neljällä kynnellä se todella maistuu. Uskon, ettei jäänyt samana iltana jumppasalissa viereen sattuneelta huomaamatta, että oli valkosipulia syöty. Sori.
Kiurunpesän muutos
Koska kauhan varressa oli perheen lime-intoilija, niin sitruunamehun tilalle tuli limen mehua.
P.S.
Käyttämällä Lindahlsin turkkilaista jugurttia, välttyy jugurtin valuttamiselta. Lindahls on just sitä, jonka purkin kyljessä on partaukkelin kuva.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...