Suolainen muffini, osa 2

Edellisessä tekstissä mainittujen pinaattimuffinssien lisäksi viime viikonlopun kahvipöydässä oli tarjolla kinkkumuffineja. Luulen, että suolainen suosikkitarjottavani, erilaiset piirakat, ovat saanet kilpailijan. Suolaiset muffinssit (tai muffinit, ihan kummin vain) ovat aika hauskoja tarjottavia ja nopeita tehdä. Tämä ohje löytyi jälleen Ulla Svenskin Suomen lasten leivontakirjasta (2013).

Kinkkumuffinit
12 kpl 

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä

3 dl kinkkua
2 dl juustoraastetta
½ tl mustapippuria 

  1. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.
  2. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, maito ja ruokaöljy sekaisin.
  3. Pilko kinkku pieniksi paloiksi ja sekoita juustoraasteen kanssa, lisää seokseen mustapippuria.
  4. Yhdistä kaikki seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  5. Annostele muffinivuokiin.
  6. Paista muffineja uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
muffinssikokoelma

Viime sunnuntaina oli tarjolla muffinssikokoelma: lime, kinkku ja pinaatti.

Ohje: ***-
Nämä sekaisin tuossa kulhossa, nämä vatkataan tässä, sitten kaikki yhdistellään – heleppoa ko mikä. Kinkkumuffinit nousivat todella hyvin, mutta ei tässäkään ole tarkemmin sanottu, kuinka täyteen muffinivuoat uskaltaa täyttää.

Lopputulos: **+
Meheviä näistä(kin) tuli, ihan parhaimmillaan olivat pikkuisen lämpiminä. Ehdottomasti tehdään toistekin osastoa. Tuli mieleen, että kinkkumuffinssit voisivat olla aika näppärä tapa päästä eroon joulukinkun jämistä. Jos ei possun kankku enää pyhien jälkeen maistu, niin heittää leivonnaiset pakkaseen ja nauttii, kun kevätaurinko lämmittää.

Advertisement

2 thoughts on “Suolainen muffini, osa 2

  1. Tein tällä samalla ohjeella nyt poromuffinsseja. Laitoin kinkun sijasta 150 grammaa kylmäsavupororouhetta ja jätin suolan pois (pororouhe on aika suolaista). Poromuffinsseista tuli hyviä. Suosittelen.

  2. Sillä, mitä kinkkua muffinsseihin käyttää, on merkitystä. Tein näitä Korpelan joulukinkkuviipaleista pari viikkoa sitten ja nyt jostain muusta, tavallisesta kinkkuleikkeestä. Ero maussa oli selkeä, joulukinkku oli huomattavasti parempaa.

    Poromuffinsseja tuunaisin vielä hieman lisää: vähän raastettua porkkanaa sekaan ja osa jauhomäärästä ruisjauhoina. En ole vielä kokeillut, mutta poroversiot kaipasivat vähän mehevyyttä minkä porkkana voisia tuoda.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s