Arkistojen aarteita

Työnantajallani ja minulla on yhteinen merkkipäivä, ja sen kunniaksi ajattelin leipoa työpaikan kahvihuoneeseen tarjolle jotain. Meidän kerroksemme väki tulee niin eri tahtia aamuisin töihin, että jokainen juo kahvinsa omassa aikataulussaan. Sen vuoksi halusin jotain sellaista, mikä säilyisi pöydällä tarjolla. Mietin pääni puhki, kunnes muistin vanhan suklaakakku-ohjeen. Tämä kyseinen suklaakakku on kuivakakku olematta kuitenkaan tylsä (tai kuiva). Kuivakakkujen mainehan on hifisteltyjen kuppikakkujen ja muffinssien aikakaudella painunut vähän vanhanaikaisen puolelle. Ihan suotta mielestäni. Tämän valtti on se, että kakku säilyy huoneenlämmössä, syntyy vähillä raaka-aineilla, on nopea pyöräyttää arki-iltana JA maistuu hyvälle.

suklaakakku3

Ohjeen alkuperä on jäänyt kauas historiaan. Olen sen jostakin kopioinut reseptivihkooni, joka minulla on ollut yläasteikäisestä alkaen. Vihkon kansikin on jo jäänyt matkan varrelle, mutta uskollisimmat ohjeet löytyvät sieltä edelleen. Ohjeen historian takia poikkean nyt blogini konseptista ja jätän reseptiarvostelun tekemättä.

Suklaakakkusuklaakakku2

150 g margariinia
2 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl (kuohu)kermaa
1 sitruunan kuori
150 g taloussuklaata

  1. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään.
  2. Ellet käytä valmista suklaarouhetta, niin raasta/paloittele suklaa. Osa suklaasta saa olla aika ronskeina paloina.
  3. Pese sitruuna oikein hyvin, kuivaa ja raasta sen kuori valmiiksi.
  4. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
  5. Vatkaa sekaan kananmunat yksitellen.
  6. Sekoita joukkoon muut ainekset vuorotellen.
  7. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

suklaakakku1

Kiurunpesän muutos:
Käytin tällä kertaa appelsiininkuoriraastetta kakkuun. Se toimii kohta paremmin kuin sitruunankuoriraaste.

suklaakakku4

Valitan aina välillä täällä blogissa ohjeista, joissa on vedetty mutkat suoriksi. Noottia saisi tämä minun omakin reseptikirjaukseni 🙂

Advertisement

2 thoughts on “Arkistojen aarteita

  1. Olen kyllä ihan samaa mieltä, kuivakakkukin voi olla mehevä ja hyvänmakuinen! Tämä kakku ainakin vaikuttaa sellaiselta, tätä täytyy kokeilla!! Ja mahtavaa että resepti on säilynyt yläastevuosilta asti! 😀
    xIida

    p.s. Jos kiinnostaa, käy tsekkaamassa mun blogi, northboundkitchen.wordpress.com! :))

    • Olen samaa mieltä, että kuivakakutkin voivat olla meheviä ja hyvänmakuisia. Jos kokeilet tätä ohjetta, niin olisi kiva kuulla, mitä tykkäsit. Täytyy käydä luuraamassa ihan ajan kanssa sinun blogiasi, aina on tarvetta uusille ideoille 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s