Liian helpot uunijuurekset

Iski aiemmin tällä viikolla himo uunijuureksiin. Viikonloppuna oli viimein aikaa kokkailla pidemmän kaavan kautta, joten punajuuria, porkkanaa ja palsternakkaa pääsi uuniin hautumaan. Tein ohjelottoa jälleen Googlen avulla ja tämänkertainen voittaja oli Kotilieden helpot uunijuurekset. Löytyy lehden sivuilta, jonne linkki tässä.

Helpot uunijuurekset

8 annostahelpot-uunijuurekset1
30–60 min

Ainekset
puolikas juuriselleri
palsternakka
2–4 porkkanaa
2 sipulia
1 kokonainen valkosipuli
1 kg pieniä punajuuriahelpot-uunijuurekset3
(muutama peruna)
0.5 dl öljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 rkl ruokosokerisiirappia tai hunajaa
timjamin tai rosmariinin oksia

Valmistusohje

1. Kuori sipulit ja juurekset. Vastanostetuille porkkanoille riittää huolellinen pesu. Poista valkosipulista vain uloimmat kuoret ja halkaise sipuli. Lohko sipulit ja juurekset.

2. Lado kasvikset voideltuun uunivuokaan tai pellille. Lisää öljy ja mausteet. Kypsennä 175-asteessa noin tunti.

helpot-uunijuurekset2Ohje: ***-
Vaikuttaa simppeliltä kuten ohjeen nimikin lupaa, melkeinpä liian helpolta. Mutta onnistun lukemaan näinkin yksinkertaisen ohjeen väärin. Ihmettelen mitä valkosipulille oikein pitää tehdä ja lopulta kuorin uloimmat kerrokset ja irrottelin kynnet toisistaan. Heittelin ne sitten sellaisenaan juuresten sekaan.

Maku: **½
Tämä oli melkein kolmen tähden ohje, mutta viimeistelevä wow-juttu jäi puuttumaan. Niin lähellä täydellistä joka tapauksessa, että varmasti teen tätä toistekin. Ehkä vähän varioiden juureksia. Tässä ohjeessa punajuurien määrä oli aika hallitseva (jätin tosin juurisellerin kokonaan pois isoimman koemaistajan pyynnöstä). Vähemmän punajuurta ja tilalle esimerkiksi lanttua? Valkosipuleista ei nyt hirveästi tullut makua, mutta se oli ihan kokin oma vika.

helpot-uunijuurekset4

Mainokset

Soppa sulle, keitto mulle

Tammikuun keittoviikot jatkuvat. Innostuin linsseistä niin kovasti, että sipulikeiton jälkeen valitsin kokeiltavaksi porkkana-linssikeiton. Siinä yhdistyy porkkanasosekeitto, jota söin aiemmin tooooosi paljon ja uudet suosikkini, linssit. Lisäksi inkivääri sopii pakkaspäivän mausteeksi todella hyvin. Ohjeen nappasin viime marraskuun Yhteishyvän välissä tulleesta ruokaliitteestä. Löytyy myös netistä.

porkkana-linssikeitto (2)Porkkana-linssikeitto
4 annosta

500 g porkkanoita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
pala tuoretta inkivääriä
½ tl kurkumaa
porkkana-linssikeitton. 5 dl kasvislientä
1 dl punaisia linssejä
2 dl kookosmaitoa
ripaus suolaa

Pese, kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit ja porkkananpalat öljyssä. Raasta joukkoon inkivääri. Lisää kurkuma ja kasvisliemi. Huuhtele linssit ja lisää keittoon. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Lisää kookosmaito. Soseuta ja lisää tarvittaessa kasvislientä. Mausta ja kuumenna.

Ohje: ***-
Yhteishyvän ohjeet ovat yleisesti ottaen todella selkeitä ja yksityiskohtaisia, eikä tämäkään poikkea linjasta.

porkkana-linssikeitto (3)Lopputulos: **½
Tämä oli parempaa linssikeittoa kuin se edellinen kokeilemani. Inkivääri ja kookosmaito tuovat linssien lisäksi soppaan oman twistinsä, inkivääri potkua ja kookosmaito pehmeyttä. Luulen, että tämän jälkeen porkkanasosekeitto on entinen kasviskeittosuosikkini. Kaikkien keittojen ehdottomaksi kuningattareksi tästäkään ei ole, tosin äidin tekemää lohikeittoa on suorastaan mahdoton päihittää.

Kiurunpesän muutos:
Chili sopisi varmasti tähän keittoon erinomaisesti ja toisi pientä lisäpotkua.

Ananas tykkää porkkanasta, porkkana ananaksesta

Isompi joukko vieraita oli tulossa kylään ja haussa oli perinteisen mokkaruudun tilalle joku vastaavanlainen ohje, josta tulisi vähintään pellillinen herkullista kahvisärvintä kerralla. Keittokirjojen pläräyksen jälkeen päädyin kokeilemaan Kaarina Roinisen Iloisen leipurin kirjasta (2006) löytyvää ananas-porkkanaleivosten reseptiä. Päällinen on periaatteessa mokkaruuduista tuttu, mutta pohja on jotain erilaista. Itse asiassa resepti vaikuttaa jonkinlaiselta mokkaruudun ja porkkanaleivosten risteytykseltä, johon ananas antaa oman twistinsä.

Ananas-porkkanaleivoksetananasporkkaleivokset
30–35 palaa

200 g margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
5 dl hienoksi raastettua raakaa porkkanaa
2 prk (à 225 g) ananasta
1 dl ananasmehua
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl pomeranssia tai 1 tl kardemummaa

Kuorrutus puolikkaalle levylle:
2 dl kaakaotomusokeria
1 ½–2 rkl kahvia

Koristeeksi:
kesäkukkakoristekuvioita
tai appelsiininmakuisia koristerakeita

  1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
  3. Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja pieniksi paloitellut ananakset, ananasmehu sekä keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.
  4. Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpannuun (n. 30 x 35 cm). Tasoita pinta.
  5. Paista leivoinnaista 200 asteessa uunin alaritilätasolla 20–25 minuuttia. Anna levyn jäähtyä.
  6. Leikkaa levy kahteen osaa ja pakasta toinen puoli levystä.
  7.  Sekoita kaakaotomusokerin joukkoon kahvi vähitellen koko ajan sekoittaen, kunnes saat hyvin levittyvän seoksen. Levitä seos veitsellä tai lastalla levyn pinnalle. Ripottele koristeet välittömästi päälle.
  8. Leikkaa levy neliöiksi vasta juuri ennen tarjoilua.

Vinkki
Pakasta levy ilman kuorrutusta tasaisella alustalla. Pane levy vasta jäätyneenä muovipussiin. Leivoinnainen sulaa huoneenlämmössä noin kahdessa tunnissa. Valmista kuorrute ja levitä se vasta täysin sulaneen levyn pinnalle.

Ohje: **
Ohjeesta herää kaksi kysymystä: Tarvitseeko ananakset valuttaa? Ja mitä on kaakaotomusokeri? Laiska leipuri osti ananasmurskaa, niin välttyi ananaspalojen pienentämiseltä. Puristin ananasmurskasta suurimman osan mehusta lasiin ja sain näin yhdestä purkista ohjeessa vaaditun desin verran ananasmehua. Muuten ohje on yksityiskohtaisen selkeä. Iso plussa siitä, että raaka-aineet on lueteltu siinä järjestyksessä, kun niitä taikinaan lisätään. Kaakaotomusokeri mun piti ihan googlata, että oikeastiko tämmöistä on ihan kaupassa myynnissä (näköjään on), mutta lopulta sekoitin tomusokerista ja tummasta kaakaojauheesta sen itse.

Lopputulos: **
No ei tullut mokkaruudulle haastajaa. Ihan jo senkin vuoksi, että inhoan porkkanan raastamista ja viiteen desiin pitää raastaa ai-ka mon-ta porkkanaa. Mutta ei tämä kyllä niin ihmeellisen makuistakaan ollut, vaikka kaikki tuli syötyä. Tosin toinen pellinpuolikas odotti aika pitkään pakastimessa syöjiään. Pakastimen tyhjennysprojektin seurauksena sekin tuli lopulta syötyä, muuten se ehkä lojuisi siellä vieläkin.