Koepaistos

Esikoisen syntymäpäivä lähenee, joten aiempien vuosien tapaan kakkua on mietitty jo hyvissä ajoin. Nähtyäni Kinuskikissan Red Velvet -nakukakun, ajattelin kokeilla sitä. Koska tämä on ensimmäinen kerta kun teen red velvet -kakkua, päädyin tekemään koepaistoksen. Juhannus tarjosi sopivasti hyvän syyn kakun leipomiseen.

Red velvet -pohja

3 dl vehnäjauhojaredvelvet1
1 ½ dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
3 dl ruokosokeria
1 dl rypsiöljyä
2 ½ dl piimää
1 rkl valkoviinietikkaa
punaista elintarvikeväriä (esim. pastaväriä, sävy redred)

Kostutus:
1 ½ dl maitoa

redvelvet2
Yhdistä keskenään kuivat aineet (ei sokeria). Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoseosta, öljyä ja piimää. Lisää lopuksi valkoviinietikka ja elintarvikeväri. Värin vahvuus säilyy suunnilleen samana paiston aikana. Jos siis haluat vahvan värin, laita väriainetta reilusti.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24 cm).

Kakulla on taipumus kohota keskeltä reunoja enemmän. Voit ehkäistä tätä pyyhevinkillä. Pyyhe saa kakun kypsymään tasaisemmin, mikä vaikuttaa myös kakkupohjan väriin. Ilman pyyhettä pohja jää reunoista haaleamman väriseksi ja väri pakkautuu keskelle.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Varmista kypsyys tikulla. Huomioi, että oikea kypsyys vaikuttaa kakkupohjan väriin. Liian pitkä paistoaika haalistaa väriä. Ota kakku uunista, kun se on juuri ja juuri kypsä. Anna seistä vuoassa hetken aikaa ennen kumoamista.

redvelvet3

Hetken harkitsin jo noudattavani ohjeessa mainittua pyyhevinkkiä kakun paistossa, mutta en sitten muka keksinyt huushollistamme sellaista pyyhettä, jonka olisi voinut tähän uhrata. Olisi pitänyt, sillä kakku paistui epätasaisesti ja sen seurauksena pohjalevyt halkeilivat leikkauksen jälkeen.

 

Red Velvet -naked cake

Kostutus:
1 ¾ dl maitoa

Kreemitäyte ja -pursotukset:
400 g Philadelphia-tuorejuustoa
200 g voita
2 dl tomusokeria
1 ½ tl vaniljauutetta

Pinnalle:
250 g pensasmustikoita
1 karambola
mansikoita

Valmista kakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan.

Ota tuorejuusto ja voi ajoissa jääkaapista, jotta ne pehmentyvät huoneenlämpöisiksi. Notkista voi kuohkeaksi vatkaimella sekoittaen. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää tomusokeria vähän kerrassaan. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljauute. Anna täytteen jähmettyä jääkaapisssa noin tunti. Varo kuitenkin viilentämästä sitä liikaa, jotta kreemi säilyy pursotettavana.

Laita täyte pursotuspussiin, jossa tähtitylla. Täytteen voi levittää myös lastalla, mutta nakukakussa pursotettu täyte näyttää siistimmältä.

Laita ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle. Kostuta maidolla. Pursota päälle kreemiä. Tee seuraava kerros samaan tapaan. Laita päällimmäiseksi kolmas pohjalevy. Kostuta ja pursota reunoille ruusukkeita.

Peitä päällinen pensasmustikoilla. Leikkaa karambola ja mansikat siivuiksi. Koristele niillä kakun päällinen ja/tai reunat.

redvelvet4

Ohje: **½
Red velvet -kakkutaikinan tekeminen ei olekaan niin vaikeaa kuin olin etukäteen ajatellut. Tämä ohje on aika selkeä ja Kinuskikissan sivuilla on kuvalliset ohjeet tumpelommalle leipurille. Mutta paistamisen kanssa, ainakin meidän erikoisesti paistavassa uunissa(*, saa olla tarkkana. Kuten kuvasta näkyy niin tämänkin kakun pinta kärtsähti. Lisäksi kerroksia leikatessa kaksi päällimmäistä halkeili vähän liikaa. Varsinaisen synttärikakun paistan kyllä ohjeessa linkatun pyyhevinkin kanssa, ettei kakkupohja nouse keskeltä noin pahasti ja halkeile.

Pyyhekikan avulla toivottavasti kakku paistuu tasaisemmin ja ehkä silloin reunoillakin on selkeämpi punaisen sävy. Nyt sisuksen ja reunan värissä oli selvä ero, reuna oli ruskeanpunainen ja sisältä kakku oli selkeästi punainen. Idea kuitenkin on, että kakkupohja on kauttaaltaan punainen. Yritän myös metsästää pastavärin seuraavaa kertaa varten, nyt värjäsin pohjan tavallisella elintarvikevärillä.

Kreemin riittävyyttä en osannut arvioida, joten laitoin aika varovasti sitä kakun sisälle. En halunnut, että kesken tähtien pursottamisen kreemi loppuu kesken, koska pursotukset ovat aika olennainen osa kakun koristelu. Kreemin avulla pensasmustikat pysyvät kakun pinnalla. Tosin marjojen pysymistä kakun päällä auttaa myös, jos kreemiä levittää kakun päälle hennon kerroksen (tämä vinkki on mainittu myös kakkuohjeen kommenteissa). Tähän harjoituskakkuun en sitä tehnyt, ja marjat tipahtelivat leikkausvaiheessa huolellisesti pitkin tarjoilulautasta.

redvelvet5

Maku: **-
Red velvet -kakun maku on aika tuhti. Pohja on todella tiivistä tavaraa suomalaisiin sokerikakkupohjiin tottuneelle ja kreemi lisää tuhtiutta, niin ettei kovin isoa palaa pysty kerralla syömään. Ensimmäiset palat maistoimme hätäisinä heti, kun kakku oli valmis, eikä pohja ollut ehtinyt kunnolla kostua. Juhlia varten teen kakun jo edellisenä päivänä, että se ehtii kostua kunnolla, sillä maku parani kakun ehdittyä olla yön yli.

Ulkonäöllisesti kakusta tuli vaikeuksista huolimatta ihan hieno. Varsinkin noin koepaistokseksi. Omaan silmään häiritsi pinnan epätasaisuus, mutta leikkasin vähän päällimmäisestä kerroksesta, niin pahin huippu laskeutui. Kokonaisuudessaan näyttävän näköinen kakku tarjoiltavaksi juhlissa, mutta maun vuoksi ei ole tätä tarvetta leipoa uudemman kerran.

redvelvet6

*) Meillä on muutaman vuoden vanha uuni ja olen ollut koko ajan helisemässä sen kanssa. Sokerikakkupohja palaa pinnasta, vaikka laittaisi leivinpaperin päälle, ja saattaa jäädä keskeltä raa’aksi. Olen jo oppinut asettamaan lämpötilan vähän pienemmälle ja paistettavia ruokia alemmalle tasolle kuin ohjeissa on mainittu, mutta silti paistaminen on välillä ihan arpapeliä. Koska ongelma on nimenomaan siinä, että kakkujen pinnat palavat, niin olen päätellyt ongelman olevan siinä, että ylävastus on tehokkaampi kuin alavastus.

Hetki haikeiden jäähyväisten

Esikoinen lähtee syksyllä esikouluun, ja sen vuoksi jätämme vielä ennen lomia haikeat jäähyväiset nykyiselle tarhalle, kavereille ja hoitajille siellä. Kiitokseksi kuluneista viidestä vuodesta leivoimme tulevan eskarin kanssa hevosenkenkä-pikkuleipiä tarhan tädeille vietäväksi. Kyseiset pikkuleivät ovat lapsen lemppareita, vaikka mielestäni kuuluvatkin enemmän jouluun kuin keskikesään. Postauksen lopussa paljastan salaisen aseeni näiden pikkuleipien suhteen.

Tällä kertaa tein taikinan jo moneen kertaan tässä blogissa mainitusta Valion Lämpimäisiä-kirjasta löytyneellä ohjeella. Samalla nimellä en löytänyt reseptiä Valion sivuilta, mutta pistaasileipien ohjeessa sitä on käytetty. Pistaasileivät täytyykin tulevaa varten laittaa muistiin, kun perheestä löytyy yksi pistaasipähkinöiden ystävä.

hevosenkengät1

Muropikkuleivät

200 g Valio (Meijeri)voita
1 ½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria / vaniljasokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja (¹
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää jauho-leivinjauheseos. Pursota taikinasta pyöritä vannikkeita tai hevosenkenkiä. Paista 200 asteessa 5–10 min.

KORISTELUVINKKI:
Kasta valmiit pikkuleivät osittain sulatettuun suklaaseen ja heti perään pähkinärouheeseen tai strösseleihin.

Ohje: **½hevosenkengät2
Tämä kuuluu sarjaan luotto-ohje. Taikina onnistuu varmasti, kunhan muistaa ottaa voin huoneenlämpöön ajoissa. Ainoa, mikä vaatii harjoittelua, on kauniiden hevosenkenkien pursottaminen. Dippaan pikkuleivät Taloussuklaassa, ja sen pitää antaa hetki jääkaapissa jähmettyä ennen kuin pikkuleivät voi pinota rasiaan.

Maku: **½
Oikealla voilla kun leipoo, niin eihän siitä kamalan pahaa voi tulla. Sen verta hyviä, että säännöllisesti näitä meillä leivotaan.

Kiurunpesän muutos:
Raastan taikinan joukkoon yhden appelsiinin raastetun kuoren. Se tuo oman säväyksen taikinaan, joka muuten on ihan perusmuropikkuleipien taikina.

¹) Pistaasileipien ohjeessa jauhoja laitetaan 4 ½ dl.

Vappukakku numero kaksi

Äitienpäivän iltana voi kaiken kakun syönnin jälkeen palata vielä viiikon takaiseen vappuun. Lapsi sai valita, mitä teemme nyyttärihengessä järjestetylle vappupäivän brunssille. Hän valikoi Stellan kakkukirjasta (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2013) kukkakedon kakun. Meidän vappumme oli siis kahden kakun juhla tänä vuonna.

Kukkakedon kakku

10–15 nälkäiselle linnulle
valmistusaika n. 1 t + kakkupohjan valmistus

AINEKSETvappukakku2 (3)
vaalea kakkupohja
sokerivesi
n. 1 dl aprikoosihilloa tai -marmeladia
n. 400 g marsipaania tai sokerikuorrutetta
1–3 dl tomusokeria (kuorrutteen kaulimiseen)

VANILJAKERMA
3 dl vispikermaa
2 rkl vaniljasokeria

VALMISTA kakkupohja hyvissä ajoin, mieluiten edellisenä päivänä. Kakkupohjan on annettava vetäytyä ja jäähtyä rauhassa ennen leikkaamista vähintään tunti paistamisen jälkeen. Pohjan voi jäähdyttää myös jääkaapissa.
VALMISTA vaniljakerma. Sekoita vaniljasokeri ja kerma ja vatkaa kunnes vaahto on kiinteää. Pane kermavaahto jääkaappiin odottamaan.
LEIKKAA kakkupohja kolmeksi kerrokseksi. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastiaan.
KOSTUTA kakkupohjan alin kerros. Levitä ohut hillokerros tasaisesti koko pohjan pinnalle. Levitä hillokerroksen päälle 0,5–1 cm:n paksuinen tasainen kerros vaniljakermaa.
ASETA kakkupohjan keskimmäinen kerros vaniljakerman päälle, kostuta se ja täytä ensimmäisen tapaan. Nosta kolmas kerros päällimmäiseksi ja kostuta se. Levitä valmiiksi kootun kakun pinnalle ja reunoille ohut kerros hilloa tai marmeladia ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa.
KAULI marsipaanista tai sokerikuorrutteesta tasainen, noin 3 mm:n paksuinen levy leivinpaperin päällä. Käytä runsaasti tomusokeria tarttumisen estämiseksi. Aseta levy varovasti kakun päälle. Aloita kuorrutteen tasoittaminen keskeltä ja huolehdi, ettei sen alle jää ilmataskuja. Leikkaa ylimääräinen kuorrute pois kakun reunoilta veitsellä ja viimeistele kuorrute silittämällä se tasaiseksi kämmenellä.
VALMISTA koristeet kaulimalla halutun väristä marsipaania tai sokerimassaa ohueksi levyksi ja leikkaamalla muotilla valitsemiasi koristeita. Koristeet kiinnittyvät kakkuun helposti, kun niitä kostuttaa varovasti vedellä ja painelee ne kiinni kuorrutteeseen.

vappukakku2 (1)

Vaalea kakkupohja
5 munaa
3,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Valmista kakkupohja hyvissä ajoin, mieluiten edellisenä päivänä.

LÄMMITÄ uuni valmiiksi noin 170 asteeseen.
SIIVILÖI ja sekoita kuiva-aineet (vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe) keskenään.
VATKAA kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Voit tarkistaa vaahdon kestävyyden piirtämällä sen pintaan kahdeksikon. Kun kahdeksikko jää näkyviin kokonaisena, on vaahto valmista.
LISÄÄ kuiva-aineet vaahtoon lastalla sekoittaen. Munavaahto on herkkää ja vaatii varovaista käsittelyä. Mitä vähemmällä sekoittamisella saat jauhot tasaisesti sekoitetuksi vaahtoon, sitä parempi lopputulos.
ANNOSTELE massa vuokaan ja tasoita pinta esim. nuolimella.
PAISTA uunin tehosta riippuen 160–175 asteessa 25–35 min (kiertoilmauunissa 165°C ja noin 30 min).
ANNA kypsän kakun jäähtyä vuoassa noin 15 min, ennen kuin irrotat sen. Kakkupohjan on annettava vetäytyä ja jäähtyä rauhassa ennen leikkaamista vähintään tunti paistamisen jälkeen. Pohjan voi jäähdyttää myös jääkaapissa.

vappukakku2 (2)

Sokerivesi
5 dl vettä
1 dl sokeria

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Jos käytät makuaineita, lisää ne veteen tässä vaiheessa. Kuumenna neste ja anna sen kiehua vähintään 5 min. Jäähdytä neste ennen käyttöä. Kostutusvettä voi käyttää huoneenlämpöisenä, mutta parasta on jäähdyttää se jääkaappikylmäksi.

Ohje: **+
Kukkakedon kakun ohje on selkeä, mutta niin pitää juniorikokeille suunnatussa kakkukirjassa ollakin. Itse hypin osan ohjeista ohi, mutta juniorileipureiden on hyvä tietää, miten testataan onko munavaahto valmista. Itseäni reseptissä vähän epäilytti, että noinko muka desi hilloa/marmeladia riittää viiden munan kakun täytteeksi.

vappukakku2 (4)

Maku: **+
Täytyy tunnustaa, etten odottanut kovin suuria kukkakedon kakulta. Aiemmin tästä kirjasta testattu sateenkaarikakku oli pettymys, eikä kukkakedon kakun täyteainekset oikein vakuuttaneet minua. Päinvastoin täyte vaikutti aika vaatimattomalta, pelkkää hilloa ja kermaa. Ensimmäinen yllätys oli, että pohja onnistui heti kerralla. Viime aikoina minulla on hieman vastustanut täytekakkupohjien leipomisen kanssa: milloin palanut, milloin lässähtänyt, milloin olen vatkannut munavaahdon pitkin keittiötä. Muutenkin tämä oli ihan kelpo täytekakku, joka näytti maistuvan kaikille brunssivieraille – isoille ja pienille. Kohtalaisen ”vähällä” vaivalla sai vieläpä hyvännäköisen kakun, kun sinnikkäästi metsästin valmiit vohvelikukat kakun koristeeksi (neljännestä kaupasta löytyi!). Jäi ainoastaan harmittamaan, etten lorauttanut kaapista löytyvää ruusuvettä sokeriveden sekaan. Se olisi voinut tuoda hienostuneen makulisän aprikoosin ja vaniljakerman rinnalle.

P.S.
Eihän se desi aprikoosimarmeladia riittäänyt mihinkään. En tiedä desilitroissa paljonko sitä meni, mutta 1,5 rasiallista on enemmän kuin yksi desi.