Hölskykurkkuihin vähän potkua

Nykyään meidän jääkaappimme perussisältöä näin kesäisin on mummon kurkut eli hölskykurkut. Tänä kesänä myös muksut ovat innostuneet syömään niitä, joten tuollainen reilun puolen kilon satsi ei kauaa ehdi jääkaapissa seisomaan. Aiemmin kesällä bongasin Hanna Sumarin Instagram-tililtä, että hän oli tehnyt chilillä maustettuja etikkakurkkuja. Innostuin ajatuksesta, että chili toisi kurkkuihin vähän potkua. Hain tarkempaa inspiraatiota internetin ihmeellisestä maailmasta ja päädyin soveltamaan Pastanjauhantaa-blogin ohjetta.

Etikkakurkutchilikurkut (1)

puolikas kurkku
1,2 dl (eli puoli kupillista) etikkaa
1,2 dl vettä
½ rkl suolaa
0,8 dl sokeria
1 laakerinlehti
1 punainen chili, hienonnettuna

Sekoita vesi, sokeri, suola ja etikka kulhossa. Vispaa niin pitkään, että saat suolan ja sokerin liukenemaan kokonaan. Lisää hienonnettu chili. Viipaloi kurkku ohueksi ja laita se kulhoon. Kurkunviipaleiden on peityttävä kokonaan. Lisää laakerinlehti ja laita kulho jääkaappiin vähintään tunniksi (mitä pitempään, sen parempi).

chilikurkut (2)

Ohje: ***-
Chilikurkkujen teko on yhtä helppoa kuin ”normihölskykurkkujenkin”. Ainoa miinus hankalista mitoista: 1,2 dl ja 0,8 dl. Sen vuoksi päädyin soveltamaan tuota aiemmin käyttämääni etikkakurkkuohjetta ja tätä ristiin. Laitoin 0,5 dl sokeria ja etikkaa sekä desin vettä. Kokonaisen chilin pilkoin mukaan ja heitin sekaan laakerinlehden. Kurkku oli toki avomaan kurkkua.

chilikurkut (3)Maku: *
Epäilytti jo etukäteen, että noinko muka tunnissa maustuvat kurkut? Seitsemän tunnin jälkeen teimme ensimmäisen koemaiston, eikä chili maistunut kurkuissa ollenkaan. Lähinnä ne maistuivat etikalta ja ihan vienosti laakerinlehdeltä. Pettymys oli, kun vuorokauden jälkeenkään nämä eivät maistuneet kovin ihmeellisiltä. Ei ainakaan chililtä. Eikä niissä todellakaan ollut sitä potkua, jota kaipasin. Perinteisesti tillillä maustetut ovat parempia kuin nämä. Jääkaapista löytynyt chili ei ollut kovin tulinen, joten sekin saattaa asiaan vaikuttaa, mutta ihmettelen silti, ettei chili maistu ollenkaan. Ehkä näen vaivaa ja kokeilen toisen kerran tulisemmalla chilillä, mutta kovin innostunut en ole uusinnasta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s