Oho ja wow

Graavilohen, mädin, kinkun ja pipareiden jälkeen on palattu perusasioiden äärelle ja perhe pitäisi päivittäin ruokkia. Keksin kokeilla minestronekeittoa ja muistelin, että keittiön hyllystä löytyvässä Kotiruoka-kirjassa (Kaisa Isotalo ja Raija Kuittinen, Otava 2001) on siihen ohje. Alkoi uuden vuoden arkikokkailut aikamoisella yllätyksellä.

minestrone4

Minestronekeitto

minestrone1100 g palvikinkkua tai pekonia
1 sipuli
1 porkkana
pala purjoa
(pieni pala kaalia)
1 l vettä tai kasvis- tai lihalientä
yrttisuolaa
½–1 dl makaroneja
1 dl herneitä
1–2 valkosipulin kynttä
1–2 rkl tomaattisosetta
hiven valkopippuria
1 tl kirveliä, meiramia

• Leikkaa pekoni tai kinkku, sipuli, porkkana, purjo ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Paahda kinkkusuikaleita kattilan pohjalla, kunnes rasva hiukan sulaa. Lisää joukkoon kasvissuikaleet ja ruskista kevyesti haarukkavatkaimella sekoitellen. Lisää vesi ja suola ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan makaronit, herneet sekä mausteet ja keitä, kunnes makaronit ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa nestettä ja tarkista maku. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.

minestrone3

Tässä vaiheessa tuoksu oli huumaava.


Ohje
: ***-
Reseptiä on helppo seurata, eikä keiton tekeminen vaadi mitään erikoisia kokkitaitoja tai -kokemusta. Perussettiä, mitä juurikin oli haussa. Tein keiton pekonista ja kasvisliemestä, mutta jätin yrttisuolan pois, koska sitä meillä ei ole. Mausteeksi laitoin meiramia.

Maku: ***-
Rehellisesti sanottuna en odottanut minestronelta oikeastaan mitään. Kunhan saisin perheelle lounaan pöytään. Kun maistoin keittoa niin suusta pääsi ihan spontaanisti ”oho”. Siis hyvä oho. Oli pakko maistaa toinenkin lusikallinen. Ja todellakin minestronesta tuli superhyvää. En muista milloin viimeksi olisin antanut näin hyvät kokinhatut ohjeelle. Mistä sitten miinus? Muksut hieman nyrpistelivät nenäänsä keiton sipuleille ja olisivat alkuun halunneet syödä pelkät pastat. Lopulta minestrone maistui kummallekin hyvin. Taas todistettu se, että yksinkertaisista perusasioista saa järkyttävän hyvää ruokaa.

minestrone5

Kiurunpesän muutos:
Ihan ehdottomasti teen tätä uudelleen parilla pienellä muutoksella. Vähennän sipulin määrää ja lisään toisen porkkanan sekä laitan enemmän herneitä ja pastaa. Ihan vain, jotta se maistuisi vielä paremmin junioreille. Samalla vaivalla voisin tehdä annoksen tuplana, meillä tästä tuli kolme aikuisten lautasellista ja kaksi lasten.

Kiurunpesän pastaviikko

Lapset jos saisivat päättää, niin söisimme aina vain pastaa ja makaronia. Tällä viikolla oli helppo luvata, että syömme jompaakumpaa joka päivä. Niinpä myös blogi viettää pastanmakuista teemaviikkoa. Loppuviikosta saatan paljastaa myös yhden omista pastaresepteistäni. Aloitetaan ihan perusarkipöperyksellä, jonka ohjeen löysin Yhteishyvästä loppukesällä. Tonnikala-spagettivuoka on julkaistu Yhteishyvä Ruoka -lehden elokuun numerossa ja löytyy myös täältä.

tonnikalapasta (2)

Tonnikala-spagettivuoka

3 annosta

tonnikalapasta (1)

Uuniin menossa.

250 g spagettia
1 prk tonnikalaa öljyssä
1 prk (400 g) basilika-tomaattikastiketta
2 dl juustoraastetta
1 tl oreganoa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
6-8 kirsikkatomaattia
(lehtikaalia)

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä puolet spagetista pienen uunivuoan pohjalle. Lisää päälle tonnikala ja puolet kastikkeesta ja juustoraasteesta. Ripottele päälle oreganoa ja pippuria. Lisää toinen kerros spagettia, kastiketta ja juustoa. Pane pinnalle puolitetut tomaatit. Mausta. Lisää halutessasi vuoan pinnalle öljytilkassa pyöräytettyjä lehtikaalin palasia. Ne rapeutuvat uunissa. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Ohje: ***-
Just niin simppeli, kun arkiruaan pitääkin olla. Ihmettelen vain, että mitähän basilika-tomaattikastiketta tarkalleen ottaen tähän olisi tarkoitus laittaa. Laitoin yrteillä maustettua tomaattimurskaa.

tonnikalapasta (3)

Maku: **
Minun mielestäni tonnikala-spagettivuoka oli hyvää, loistavaa vaihtelua bologneselle, lasagnetelle ja makaronilaatikolle, jotka muodostavat meillä arkisten pastaruokien topkolmikon. Jälkikasvu sen sijaan nyrpisteli nenäänsä, mutta aion silti tarjota vuokaa niille uudelleen. Se täytyy myöntää, että tonnikala-spagettivuoka ei kestänyt uudelleenlämmitystä ihan niin hyvin kuin nuo top3:n pöperöt, vaan se kuivahti vähän liikaa. Ongelman voi ehkä ratkaista laittamalla enemmän kastiketta? Siitä huolimatta seuraavalla kerralla teen heti tuplasatsin, kun samalla vaivalla saa useamman päivän ruuan. Ja taidan laittaa tonnikalaa triplasatsin.