Uusi vuosi, uudet arkiruuat

Arki alkanut, joten haussa on jälleen kerran uusia arkiruokia. Muksut pysyvät tyytyväisinä makaronilaatikko, kinkkukiusaus, lohikeitto, spagetti bolognese -linjalla, mutta itse kyllä kaipaan jotain uutta. En ole aikoihin kokannut couscousia, joten Lapin radion sivuilta bongattu couscoussalaatin ohje meni saman tien kokeiluun. Ohje löytyy täältä.

couscoussalaatti_L_martatVärikäs couscoussalaatti
2 dl couscousryynejä
2 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
200 g kirsikkatomaatteja
1 pieni vihreä paprika
1 pieni keltainen paprika
1 punasipuli
1 dl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja
150 g kinkkua
sitruunan mehua
Salaattipedille salaatin lehtiä

Kiehauta vesi ja sulata siihen puolikas kasvisliemikuutio. Mittaa couscousryynit kulhoon, kaada päälle kiehuva kasvisliemi ja jätä suurimot turpoamaan kannen alle noin 5 minuutiksi.

Hienonna sillä aikaa paprikat ja punasipuli pieniksi kuutioiksi, halkaise luumutomaatit ja leikkaa aurinko kuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi. Leikkaa kinkku suikaleiksi tai kuutioiksi.

Sekoita pilkotut kasvikset couscoussuurimoiden joukkoon ja mausta salaatti sitruunan mehulla.

Asettele seos salaattipedille ja laita kirsikkatomaatin puolikkaat päälle. Valuta salaatille kastikkeeksi hiukan aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.

Ohje: Toiminnanjohtaja Eeva-Maija Laurila Lapin Martat ry

Ohje: ***–
Couscousryynien kypsentämisestä näkee vähän erilaisia ohjeita, tämän mukaan riittää pelkkä kiehuvassa vedessä turvottaminen. Noin muutenkaan tämän salaatin teko ei ole mitään molekyyligastronomiaa, joten ohje on helppo noudattaa. Mietin vain, että kuinka monta annosta tästä on ajateltu riittävän? Mie vedin tämän määrän kolmella ruokailulla. 

Lopputulos: **+
Aurinkokuivatut tomaatit ja sitruuna säväyttävät tämän salaatin. Muuten maku voisi olla aika pliisu, koska itse couscousryynithän eivät maistu oikein miltään ja olen jo aiemmin huomannut, että niitä saa maustaa aika rohkeasti. Hyvää värikkäästä salaatista tuli ja varmasti teen tätä itselleni toistekin.

Kiurunpesän ekstra:
Maistettuani alkuperäisen ohjeen mukaista salaattia, lisäsin mausteeksi vielä kuivattua minttua. Se raikasti makua kivasti ja taidan lisätä sitä seuraavalla kerralla suoraan salaatin joukkoon.

Mainokset

Tomaatti ja minttu ne yhteen soppii

Kiurunpesän grilli käy kuumana lähes joka viikonloppu näin kesäaikaan, joten minun tehtäväni on etsiä grilliherkuille uusia, mielenkiintoisia lisäkkeitä. Viime viikon torstaina (5. kesäkuuta 2014) Helsingin Sanomissa julkaistu tomaatti-minttusalaatti kuulosti sen verran herkulliselta, että sellaista piti päästä kokeilemaan.

tomaatti_minttu1Tomaatti-minttusalaatti
4 pikkuannosta

1 luomusitruuna
1 kesäpunasipuli varsineen
600 g erilaisia tomaatteja (esimerkiksi luumu-, terttu- ja kirsikkatomaatteja)
1 dl tuoreita mintunlehtiä
3 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa, mustapippuria
1 ½ dl parmesaanilastuja

  • Huuhtaise sitruuna. Raasta kuori ja purista mehu.
  • Viipaloi sipuli varsineen. Viipaloi tomaatit ja laita ne tarjoiluastiaan sipuleiden kanssa.
  • Hienonna minttu ja ripottele se tomaateille. Pirskottele päälle öljyä ja sitruunamehua.
  • Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunan kuoriraasteella. Viimeistele salaatti parmesaanilla.

Ohje: ** ½
Salaatinteko ei ole mitään rakettitiedettä, joten ohjetta on helppo noudattaa. Itse tekisin ja teinkin vain työvaiheet eri järjestyksessä (aloitin tomaateista), mutta sillä nyt ei varmaan ole suurta merkitystä lopputuloksen kannalta.

tomaatti_minttu2

Lopputulos: ** ½
Meillä taisi lorahtaa sitruunanmehua hieman liikaa, kun mielestäni se maistui ehkä pikkusen liian voimakkaasti. Koemaistaja pöydän toisella puolella oli sitä mieltä, että sitruunaa oli sopivasti. Hyvää salaatista joka tapauksessa tuli, ihanan raikasta. Tosin jättäisin parmesaanin pois, salaatti ei kaivannut sitä ollenkaan. Käsitykseni pikkuannoksesta on varmaan eri kuin HS:n toimituksessa, sillä 600 grammasta tomaatteja tuli ihan hyvä satsi salaattia ja neljälle jaettuna annokset olisivat mielestäni aika reiluja.

Grillisalaatti

Ollaan kesän siinä vaiheessa, että kaikki luottogrillausjutut on jo ehditty tehdä useampaan otteeseen, joten kaivelin reseptiarkistojeni kätköjä löytääkseni jotain vaihtelua. Löysin grillatusta halloumista, salaatista ja kesäkurpitsasta kootun salaatin ohjeen, joka on julkaistu Pirkan numerossa 6–7 / 2010. Grillatun halloumi-tomaattisalaatin ohje löytyy myös täältä.

Grillattu halloumi-tomaattisalaatti
5 annosta

400 g Pirkka-luumutomaatteja
1 (400 g) kesäkurpitsa
1 pkt (250 g) Pirkka-halloumijuustoa
1 ruukku rucolaa

Kastike
2–3 rkl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
1 rkl valkoista balmasiviinietikkaa
¾ tl kuivattua minttua
suolaa
mustapippuria
sokeria

Leikkaa tomaatit 1 cm:n viipaleiksi ja kesäkurpitsa sekä halloumi noin ½ cm:n viipaleiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään. Voitele tomaatit, kesäkurpitsat ja halloumi kastikkeella.

Grillaa tai pariloi kesäkurpitsa- ja halloumiviipaleita 1–2 minuuttia. Käännä välillä. Paista tomaatteja, kunnes ne lämpenevät.

Levitä puolet revitystä rucolasta laakealle vadille. Lado kesäkurpitsat, tomaatit ja halloumi vadille. Ripottele päälle loppu rucola.

Ohje: **  grillattu_halloumisalaatti
Kuulostaa helpolta, joten ei muuta kuin grilli kuumaksi ja kastiketta sekoittelemaan.

Lopputulos: **
Ei salaatista tajunta ihan räjähtänyt, mutta hyvää se oli. Varsinkin kesäkurpitsa ja minttu ovat pari, joka on tarkoitettu toisilleen. Olin ehkä enemmän liekeissä siiasta, jonka kaveriksi halloumi-tomaattisalaatti tehtiin, sillä oli elämäni ensimmäinen ihan itse savustamani siika.

Ekstra:
Tomaatteja, kesäkurpitsaa ja rucolaa jäi jonkin verran yli, niin heitin ne seuraavana päivänä pannulle ja pyöräytin lounasmunakkaan. Oli aika hyvää sekin, rucola toi jännän makusäväyksen munakkaaseen.