Loppiaisrisotto

Uusi vuosi, mutta vanha resepti käsittelyssä. Loppiaisen ja pakkaspäivän kunniaksi päätin eilen tehdä hernerisottoa. Ohjeen nappasin Maarit Enkovaara-Astraldin Pastatieto, Parhaat pastat ja risotot –kirjasta (WSOY 1995), johon olen jo vuosia turvautunut pasta- ja risotto-ohjeiden kanssa. Se on italialaisen ruuan ystävälle hyvä perusteos, josta löytyy myös lisätietoa ruokalajeista.

Risotto verde ai piselli

Vihreä hernerisotto
4 annosta

350 g arborio-, vialone- tai puuroriisiä
1 sipuli
50 g amerikanpekonia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 valkosipulinkynsi
250 g pakastettuja tai tuoreita herneitä
1 l lihalientä (tai 1 lihaliemitiiviste)
suolaa
mustapippuria
50 g voita
runsas 1 dl raastettua parmesaania

hernerisotto1* Hienonna kuorittu sipuli sekä pekoni ja pane ne kattilaan oliiviöljyyn persiljasilpun ja kokonaisen valkosipulikynnen kanssa. Kun valkosipuli on ruskistunut, ota se pois ja lisää herneet. Lisää riisi ja paahda sitä hetki niin, että se tulee kiiltäväksi. Kaada kuumaa lihalientä kattilaan vähitellen sitä mukaan kuin riisi imee nestettä. Sekoita usein. Jatka keittämistä keskilämmöllä kunnes risotto on valmista. Sen tulee olla melko löysää. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta kattila levyltä ja sekoita voi ja parmesaani risottoon juuri ennen tarjoamista.

Ohje: *-
En ymmärrä mitä risoton kanssa tapahtui. Näytti, että riisi ei ala kypsyä ollenkaan. Viidentoista minuutin jälkeen riisi oli ihan raakaa, vaikka risoton pitäisi valmistua 18–25 minuutissa. Suurin ongelma taisi olla siinä, ettei riisi ohjeen mukaisesti muuttunut kiiltäväksi ollenkaan vaan alkoi palaa, joten aloin lisätä lihalientä kasariin. Oliko pannnu siinä vaiheessa liian lämmin vai oliko pannulla liikaa tavaraa (sipuli, herneet, pekoni + riisit) vai laitoinko liian vähän öljyä? Veikkaukseni on keskimmäinen, teen usein saman kirjan risotto basea ja silloin riisit kuullottuvat kuten pitääkin.

Toiseksi aloin epäillä, että onko ohjeessa liian vähän lihalientä. Edellä mainittuun risotto baseen laitetaan 400 grammaa riisiä ja 1,5 litraa nestettä, versus tämän ohjeen 350 grammaa ja yksi litra. Nyt liemi loppui, mutta riisi oli vielä ihan kovaa, joten lisäsin vielä 3–4 desiä vettä. Lopulta riisi kypsyi, mutta kaikkiaan risoton tekemiseen meni reilusti yli puoli tuntia.

Mietin sitäkin, että oliko neste liian kuumaa eli imeytyikö se liian nopeasti? Risoton onnistuminen on ymmärtääkseni kiinni risottopannun oikeasta lämpötilasta, lisättävän nesteen sopivasta lämpötilasta ja riittävästä hämmentämisestä, että siitä tulee ihanan kermainen koostumukseltaan. Viimeisimmästä ei ainakaan ollut kyse, sillä hämmensin risottoa koko ajan. Ja kaksi edeltävää pitää vain oppia, mutta luulisin kohtuullisen kokeneena risottokokkina ne osaavani eikä muiden ohjeiden kanssa ole ongelmia.

hernerisotto2

Maku: **-
Risotosta tuli lopulta ihan syötävää. Söimme sitä uunissa paistettujen kanan koipireisien ja salaatin kanssa. Lämpimänä ja kanan kanssa nautittuna risotto oli hyvää, mutta jäähtyneenä ja yksistään ei niin maukasta. Koska tämän ohjeen kanssa on ollut aiemminkin ongelmia, niin tulevaisuudessa joko turvaudun luottoreseptiinini risotto baseen (josta olen tehnyt hernerisottoa lisäämällä herneet viimeisen nestelisäyksen kanssa) tai annan tälle vielä yhden mahdollisuuden niin, että lisään ne vasta lopussa.

Melkein paniikki -kakku

Olen taas ollut ihan tuskissani, kun joulun alla julkaistaan iso määrä ihania reseptejä, joista haluaisin suurin piirtein joka toista kokeilla. Onneksi on tonttupojan syntymäpäivät, niin minulla on syy tarttua uusiin ohjeisiin. Glögi-juustokakun ohjeeseen törmäsin Maku-lehden Instagramissa. Olin jo päättänyt leipoa erittäin mielenkiintoiselta kuulostavan popcorn-kakun, mutta glögikakku näytti niin houkuttelevalta, että muutin mieleni. Ohje löytyi lehden nettisivuilta.

Glögi-juustokakku

Glögi-juustokakku on joulun ihanin kakku! Hyödynnä pohjaan ylimääräiset piparkakut. Täyteläinen valkosuklaamousse on ihana makupari pipareille ja glögikiilteelle. Katso VIDEO, kuinka kakku valmistuu!

AINEKSET
(16 palaa)

glögikakku5PIPARKAKKUPOHJA
200 g piparkakkuja
100 g voita

VALKOSUKLAAMOUSSE
2 dl kuohukermaa
300 g tuorejuustoa (maustamatonta, ei kevyttä)
150 g valkosuklaata
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

GLÖGIKIILLE
3 kpl liivatelehteä
2 dl glögitiivistettä
1 dl vettä

KORISTELUUN
50 g valkosuklaata (rouhittuna)

TEE NÄIN
4 t 40 min, 40 min aktiivinen, 4 t passiivinen

Glögi-juustokakku valmistuu näin:

Jauha piparit monitoimikoneessa hienoksi. Voit myös murskata piparkakut puhtaassa pakastepussissa, kaulimella päältä painaen.

Sulata voi ja sekoita siihen piparimuru. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 22 cm) reunan ja pohjan väliin. Painele keksimuru tiiviisti vuoan pohjalle. Siirrä piparkakkupohja jääkaappiin odottamaan.

Valmista valkosuklaamousse. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Paloittele valkosuklaa ja sulata se miedolla teholla (350 w) mikroaaltouunissa, 30 sekunnin välein sekoittaen. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja valkosuklaasula. Mausta seos sokereilla.

glökikakku3

Liota mousseen tulevia liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja nosta pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Sekoita se muihin mousseaineksiin ohuena nauhana. Levitä ja tasoita mousse piparkakkupohjalle.

Nosta juustokakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään.

Liota kiillettä varten liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Yhdistä glögitiiviste ja vesi. Mittaa 1/2 dl valmista glögiä kattilaan. Kuumenna glögi kiehuvaksi, ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja liuota liivatteet kuumaan glögiin. Lisää liivateseokseen loput 2 1/2 dl glögiä. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ja valuta se varovasti valkosuklaamoussen päälle.

Peitä kakku ja nosta se jääkaappiin hyytymään 4–5 tunniksi tai yön yli.

Säilytä glögi-juustokakku ennen ja jälkeen tarjoilun jääkaapissa.

Koristele glögi-juustokakku rouhitulla valkosuklaalla.

glögikakku2Ohje:
Ensin ohje hymyilyttää. Tuorejuuston kohdalla lisäys ”ei kevyttä”. Kunnon meininki, tämä ei ole mikään painonvartijan kakku – peukku sille. Sitten ihmetyttää, että ”ylimääräiset piparit”. Mitähän ne sellaiset ovat, ei meidän huushollissamme jää yhtään ylimääräistä piparia. Ei ainakaan 300 grammaa. Piti ihan ostaa kaupan pipareita pohjaa varten.

Hymy hyytyi, kun glögikiille oli jo jäähtymässä. Rupesin lukemaan ohjeesta kirjoitettuja kommentteja, varsinkin niitä jotka jäävät ”lisää kommentteja” -klikkauksen taakse. Mitä ihmettä, kiilteessä on joko liian vähän liivatetta tai liian paljon nestettä. Puhelimen näytöltä tiirasin kommentteja, enkä ollut varma oliko ohje korjattu vai ei. Varuiksi äkkiä vielä yksi liivate kylmään veteen lillumaan ja osa kiilteestä takaisin kattilaan lämpiämään. Käytin siis kolmeen desiin neljä liivatetta. Eikä se ollut ainoa hetki, joka kakun leipomisessa aiheutti muutaman kirosanan livahtamisen.

Huom!
Ohjeessa todellakin kiilteen nesteen määrä on yhteensä 3 dl. Kommenttien perusteella lehden toimituksessakin on huomattu virhe ja ohjetta muutettu, mutta miten sitä on muutettu – siitä ei ole mainintaa. Nyt ainesosalistassa ja ohjeessa on sama määrä nestettä, vaikka lehden Emilia väittää kommenteissa, että nestettä pitäisi olla 2 ½. Mikä lie totuus, kolmella desillä tuli tarpeeksi paksu, että valkosuklaa-mousse kuultaa vain vähän sen läpi.

glökikakku4

Valkosuklaamousse nousi rumasti kiilteen päälle.

Toinen paniikki iski siinä vaiheessa, kun kaadoin mielestäni hyvin jäähtyneen kiilteen kakun päälle. Myös valkosuklaa-mousse oli jo tarpeeksi hyytynyt, jotta kiilteen saattoi kaataa. Taas pääsi ärräpäitä, kun huomasin, että alempi kerros alkoi sekoittua kiilteen joukkoon. Pieni panique päällä mietin jo hätäsuunnitelman, johon liittyi lähileipomo. Vuoka äkkiä jääkaappiin, ja tunnin päästä varovainen kurkistus. Okei, vielä ei voitu tuulettaa, mutta kerrokset eivät olleet sekoittuneet lopulta järkyttävän paljon. Ehkä tästä selvitään laittamalla koristesuklaata to-del-la paljon (eli soitto koemaistajalle, että kun lähdet töistä niin tule kaupan kautta ja tuo lisää valkosuklaata).

glögikakku6Eikä siinä vielä kaikki. Juhlat jouduttiin sairastapauksen vuoksi siirtämään viikolla eteenpäin. Tuuppasin kakun pakastimeen ja toivoin, että se kestää sen. En tiedä johtuiko kiilteen valuminen reunoille pakastamisesta vai edellä kerrotuista ongelmista, mutta se oli rumasti valunut pitkin kakun reunaa ihan väärään paikkaan. Vieraat olivat kovasti sitä mieltä, että kakku näytti hienolta, mutta omaan silmään se kyllä vähän sattui.

glökikakku8Maku: **½
Glögi ja valkosuklaa sopivat mahtavasti yhteen, ja pipari täydentää hienosti niiden makuja. Halusin peittää kiilteen kanssa tulleet ongelmat ja rouhin päälle oikein reilusti valkosuklaata. Se oli liikaa. En ole valkosuklaan ystävä (eihän se ole edes kunnon suklaata), se on liian sokerista ja tässä sitä nyt oli niin paljon, että valkosuklaa peitti alleen varsinaisen kakun makuja. Joka tapauksessa glögi-juustokakku sai ylistäviä kehuja juhlavierailta. Sen verran jäi harmittamaan erinäiset ongelmat sen tekemisessä, että ehkä tätä täytyy tälle joululle kokeilla vielä uudelleen.

Huom!
Huomasin nyt, että Maku-lehden nettisivuille oli lehden puolesta kommentoitu, ettei kakkua suositella pakastettavaksi.