Olin menossa moikkaamaan vanhoja työkavereita piiiiitkästä aikaa ja ajattelin ilahduttaa heitä kirsikkakääretortulla ihan vain siitä ilosta, etten muista milloin olisin viimeksi tätä tehnyt (ja saisinpahan täytettä blogiin samalla :). Paljon oli muuttunut, mutta vanha tuttu kahvihuone oli ennallaan, ja leivonnaiset otettiin edelleen yhtä ilahtuneita vastaan kuin ennenkin. Sekä unelmatortun että kirsikkatäytteen ohje on alkujaan Valion Lämpimäisiä-kirjasta.
Unelmatorttu
noin 20 annosta
4 munaa
1 ½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne varoen vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 10 min. Kumoa kypsä pohja sokerilla ripotellulle leivinpaperille. Levitä täyte jäähtyneelle levylle. Rullaa ja kääri paperiin. Anna vetäytyä noin 1 tunti kylmässä. Leikkaa viipaleiksi.
Kirsikkatäyte
1 prk (250 g) maitorahkaa
½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 dl hienonnettua säilykekirsikkaa
1 ½ dl (100 g) rouhittua tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
Sekoita rahkaan sokerit, kirsikat ja suklaa. Vaahdota kerma ja lisää täytteeseen. Levitä täyte torttulevylle ja rullaa. Kääri pakettiin ja anna vetäytyä muutama tunti.
Molemmat ohjeet: **+
Näin helpolla saa niin hyvää. Tartteeks muuta sanoa? Molempia ohjeita on helppo seurata, kunhan vain osaa lukea. Tosin täytteen tekemiseen menee hieman enemmän aikaa kuin miltä ensivilkaisulla vaikuttaa, sillä ensin on hienonnettava kirsikat ja rouhittava suklaa. Suklaan osaltahan voi kyllä oikaista ja käyttää valmista rouhetta, mutta Kiurunpesän keittiössä ostetaan aina koko levy Taloussuklaata ja ylijäävä napsitaan kahvin kanssa.
Lopputulos: **+
Säilykekirsikoiden karvasmantelin maku antaa jännän säväyksen täytteelle. Paitsi, että en tiennytkään, että cocktail-kirsikoilla ja säilykekirsikoilla on jotain eroa. Olen näköjään käyttänyt aina cocktail-kirsikoita tämän tekemiseen. Joka tapauksessa yhdessä suklaan kanssa niistä tulee ehdottomasti minun lempparikääretortun täyte (rehellisyyden nimissä en kyllä usein juuri tee muita täytteitä, koska tämä on niin hyvää).
Kiurunpesän muutos:
Kesällä mansikka-aikaan olen muutaman kerran laittanut säilykekirsikoiden sijasta tuoreita mansikoita ja ai että, tulee siitäkin hyvää. Mutsini on tehnyt sellaisen kääretortun tuore mansikka -version, jossa oli suklaarouheen sijaan Marianne-rouhetta. Ei pahanmakuinen sekään. Ja jos laittaa oikein runsaasti mansikkaa, niin siitä saa aika hyvän täytekakun täytteenkin.
Päivitysilmoitus: UNELMIENI TYÖPAIKKA | Eveliina Kutila