Tammikuun keittoviikkojen paluu

Tammikuu tarkoitti paluuta arkeen ja arkiruokien pariin. Kuten aiempinakin vuosina, alkuvuodesta tekee mieli keittoa. Tänä viikonloppuna iski himo saada thaikanakeittoa. Googlailin reseptejä ja valikoin sopivimmaksi Kotilieden sivuilla julkaistun thaimaalaisen kanakeiton ohjeen. Se vaikutti raaka-aineiltaan sellaiselta, että muksutkin syövät sitä. Lisäksi ainesosaluettelo ei ole kilometrin mittainen, vaan keitto on helposti toteuttavissa.

Thaimaalainen kanakeitto

2 annostathaikanakeitto1
alle 30 min

Ainekset
2 broilerin rintafileetä
1 prk (200 ml) kookosmaitoa
1 rkl punaista thai-currytahnaa
2 porkkanaa
1 vihreä paprika
6 dl laimeaa kanalientä
1 rkl kalakastiketta

1 levy nuudeleita, esimerkiksi vehnä
1-2 rkl limetinmehua
PINNALLE
tuoretta korianteria

Valmistusohje
1. Paloittele broilerifileet. Kaada kattilaan 1/2 dl kookosmaitoa. Sekoita joukkoon currytahna ja kiehauta seos. Lisää broileripalat ja kääntele hetki.
2. Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Halkaise paprika. Poista siemenet ja kanta. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
3. Kaada kattilaan kanaliemi. Lisää kalakastike ja kasvikset. Anna keiton kiehua muutama minuutti. Lisää nuudelit ja keitä hetken, jotta ne pehmenevät.
4. Mausta keitto limetinmehulla. Lisää tarjolle tuotaessa pinnalle tuoretta, hienonnettua korianteria.

Ohje: *½
Ohje oli ihan OK, vaikka vaihdoin työjärjestystä. Pilkoin ensin kaikki vihannekset valmiiksi, sitten kanan ja vasta sen jälkeen aloitin varsinaisesti keiton tekemisen. Suurin kysymys heräsi siitä, että missä vaiheessa loppu kookosmaito lisätään soppaan? Vai minkä takia ohjeessa on 200 ml kookosmaitoa, jos siitä käytetään vain puoli desiä? Kyllähän keitosta jää aika olennaisesti makua ja kermaisuutta pois, jos sitä noin vähän laittaa. Aika olennainen osa ohjetta, joten se verotti pisteitä rajusti.

thaikanakeitto2

Maku: **-
En uskaltanut laittaa currytahnaa kovin ronskilla kädellä, ettei keitosta tule liian tulista lasten suuhun. Rohkeampi olisi saanut olla sen kanssa. Nyt kanakeitossa ei ollut vähäistäkään potkua, jota kuitenkin thaimaalaiseen keittoon kaipaan. Muutenkin maultaan keitto oli vähän pettymys, ehkä tässä kohtaa tuo lyhyt ainesosaluettelo kostautui? Kalakastike ei maistunut ollenkaan ja limekin todella vienosti.

Kiurunpesän muutos:
Rupesin sitten saman tien soveltamaan ohjetta, vastoin omia periaatteitani – ei ollut kyllä ensimmäinen kerta kuten olette huomanneet. En usko, että tällä oli suurta vaikutusta maun laimeuteen. Ainoa raaka-aine, jonka kanssa himmailin oli punainen thaicurrytahna. Tein ensinnäkin ohjeen noin tuplana, koska syöjiäkin oli kahden sijasta neljä ja keittoa sai jäädä myös maanantain päivälliseksi. Tässä käyttämäni raaka-ainemäärät:

430 g broilerin ohutleikettä (koska kaupassa ei ollut maustamattomia rintafileitä)
400 ml kookosmaitoa
1 rkl punaista thai-currytahnaa
4 porkkanaa
vihreää paprikaa
1 l laimeaa kanalientä (= 1 l vettä + 1 Fond ”du Chef” -kanaliemikuutio)
2 rkl kalakastiketta
3 kiekkoa nuudeleita
3 rkl limetinmehua

Todennäköisesti kokeilen tätä uudestaan, sillä keiton aineksissa on potentiaalia. Mausteita vain rohkeammin ja vihreän paprikan tilalle keltaista, sillä se ei ole muksujen suosikki, eikä kyllä omakaan.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s