Uuden mahdollisuuden aika

Vuosia tein sukulaisille joulumuistamiseksi pikanttia Aura-sinappia. Sitten meni monta joulua, että se epäonnistui. Samana jouluna parikin kertaa, kun yritin sinnikkäästi uudelleen. Joten unohdin koko Aura-sinapin. Muutama päivä sitten sen ohje tuli uudelleen vastaan internetissä ja päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. Ohje on Valion ja löytyy heidän nettisivuiltaan¹.

aurasinappi-2

Aura sinappi

Valmistusaineet
1 dl (45  g) sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 pussi (150 g) Valio Aura murua
1 muna
2 dl Valio ruokakerma 10% laktoositon
½ dl Valio omenatäysmehua
2 tl valkoviini- tai balsamietikkaa

Valmistusohje

  • Sekoita ensin kuivat aineet paksupohjaisessa kattilassa. Lisää loput ainekset. Kuumenna koko ajan sekoittaen lähelle kiehumispistettä, kunnes seos sakenee.
  • Laita sinappi pieniin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja jäähdytä.

VINKKI

  • AURA sinappi säilyy jääkaapissa useita viikkoja.
  • Tarjoa AURA sinappia kinkun, makkaran, erilaisten sianliharuokien kanssa, hernekeitossa, salaatinkastikkeissa ja marinadeissa.

aurasinappi-1

Ohje: **½
Sinapin teko vaikuttaa ohjeen perusteella helpolta kuin heinänteko. Mutta mutta, kaikki ne kerrat, kun tämäkin sinappi on epäonnistunut, niin en antanut helppouden hämätä. Onneksi annoin Aura-sinapille taukovuosien jälkeen uuden mahdollisuuden, sillä pyhä jysäys, sehän onnistui. Kerralla. Aiemmin ongelma on ollut, ettei sinappi sakene millään. Nyt sen tarvitsi vain pikkasen pulpahtaa ja sinapin koostumus oli oikea.

Maku: **½
Paljastettakoon, etten ole Aura-juuston suuri ystävä. Se maistuu minulle oikeastaan vain pipareiden päällä. Joten olen ehkä vähän huono arvioimaan tämän sinapin makua. Mutta luotettakoon muihin koemaistajiin, joiden mielestä sinappi on hyvää.

¹ Alunperin tein tätä sinappia Valion Neljä vuodenaikaa. Kodin ruokavuosi -kirjan (2000) ohjeella, jossa on periaatteessa samat raaka-aineet, mutta niiden määrät ovat nettiversiossa vähän erit.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s