Hernekeitto, hernari, hernerokka

Laskiaisen kunniaksi keksin viikonloppuna kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa hernekeiton tekemistä ihan itse. Modernina emäntänä googlasin ohjeen ja ensimmäiseksi kohdalle osunut vaikutti pätevältä, joten ei muuta kuin kauppaan herneitä ja siankylkeä ostamaan. Ohje on napattu Kotikokeilta täältä.

Hernekeitto
10 annosta

500 g herneitä
2,5–3 l vettä
iso sipuli
meiramia
kokonaisia maustepippureita
suolaa
porkkanaa
kinkkua/potkaa/palvikinkkua/palvipotka
sinappia

Huuhdo herneet ja laita ne likoamaan noin 8–10 tunniksi pariin litraan vettä. Keitä herneet liotusvedessä ja lisää mausteet sekaan.

Pilko porkkana ja sipuli ja lisää jo pehmenneiden herneiden joukkoon samoin pienitty liha. Lisää keittoon vettä. Keitä vielä, että porkkanat kypsyvät. Keittämiseen kuluu helposti nelisen tuntia, tai meillä kyllä levyn ykkösellä sellanen 10 tuntia..mutta sit on kyllä hyvää!

Toisaalta keiton voi antaa hautua uunissa.

Täyteläisen ja paksun keiton saat, kun keität keiton edellisenä päivänä ja jätät keiton seisomaan kylmään yön yli. Seuraavana päivänä lämmität keiton hiljaisella lämmöllä.

IMG_20140303_185311Ohje: **-
Ensilukemalla homma vaikuttaa ihan simppeliltä, mutta sitten kun aloin oikeasti keittämään keittoa niin piti muutaman kerran miettiä, että miten tämä nyt kannattaa tehdä. Tällaisena hernarinoviisina olisin kaivannut tarkempaa ohjeistusta mausteiden määrästä. En käytä meiramia oikeastaan mihinkään, niin en tiennyt, että paljonko sitä uskaltaa laittaa. Lunttasin Kotiruokaa-keittokirjasta (2001) lopulta meiramimääräksi kaksi teelusikallista. Pippureita heitin sekaan pienen kourallisen verran ja lihaksi laitoin palvattua siankylkeä.

Lopputulos: **+
Tein niin, että keitin hernerokkaa lauantaina nelisen tuntia, jäähdytin ja annoin olla jääkaapissa yön yli. Seuraavana päivänä keitto lämmitettiin ja annettiin todella hiljalleen porista liedellä toiset neljä tuntia. Ja ai että, kyllä vaan tuli aika maukasta. Yleensä tulee hernekeittoa syötyä lähinnä silloin kun sitä on lounasruokalassa tai vastaavassa tarjolla, mutta tämän jälkeen meillä varmaan keitellään sitä toistekin. Tosin mitään pikaruokaahan tämä ei ole 🙂

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s