Lihapullien italialainen kaveri

Lido di Jesolo (124)

Lempidekkareitani ovat Donna Leonin Guido Brunetti -kirjat ja tykkään italialaisesta ruuasta, joten ei ollut suuri yllätys, kun sain lahjaksi Leonin ja Roberta Pianaron Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan -kirjan (2011) tuoreeltaan. Kaivelin kirjan kukkakaaligratiini-ohjeen jälleen esille, kun lihapullille piti saada lisäke ja uusien perunoiden mussuttamisen vuoksi pottukiintiö oli hetkeksi täysi.

Kukkakaaligratiinikukkakaaligratiini (4)
Cavolfiore bianco con besciamella

Neljälle hengelle
1 kg kukkakaalia
suolaa
20 g voita
120 g pieneksi kuutioitua emmentalia

Lido di Jesolo (154)Bechamel- eli valkokastike
50 g voita
50 g vehnäjauhoja
1 tl (tai maun mukaan) suolaa
½ l kuumaa maitoa
hyppysellinen jauhettua muskottia

Upota kukkakaali kokonaisena kiehuvaan, suolalla maustettuun runsaaseen veteen ja keitä viitisentoista minuuttia, kunnes se on al dente. Valuta kukkakaali, leikkaa keskikokoisiksi paloiksi ja pane syrjään. Valmista bechamelkastike: sulata voi paksupohjaisessa kasarissa, sekoita joukkoon vehnäjauhot ja suola. Hämmennä seos sileäksi ja tasaiseksi puukauhalla. Nosta kasari liedeltä ja kaada sekaan maito vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike on sileää. Siirrä kasari takaisin liedelle ja sekoita edelleen, kunnes kastike on sakeutunut. Mausta lopuksi hyppysellisellä raastettua muskottipähkinää. Ripottele voi nokareina uunivuoan pohjalle, pane vuokaan paloiteltu kukkakaali, ripottele päälle emmentalia ja peitä bechamelkastikeella. Gratinoi kukkakaalia kuumassa uunissa parikymmentä minuuttia tai kunnes kastike on päältä kauniin kullanruskea. Tarjoile paistos hieman jäähtyneenä.

Ohje: **-
Ohje on toisaalta ihanan yksityiskohtainen: ”sulata voi paksupohjaisessa kasarissa” ja ”hämmennä seos sileäksi ja tasaiseksi puukauhalla”, mutta itse kaipaisin kaikkein eniten jonkin sortin lukemaa siitä, että kuinka kuumassa uunissa kukkakaali pitäisi gratinoida. Lisäksi jäin ihmettelemään, että miksi kukkakaali pitää keittää kokonaisena, kun se sitten kuitenkin paloitellaan.

kukkakaaligratiini (3)Lopputulos: ***-
Voisi melkein sanoa, että kukkakaalia parhaimmillaan. En oikein innostu kukkakaalista ihan vain sellaisenaan, mutta juustolla kuorrutettuna ja valkokastikkeen kanssa siitä saa erittäin hyvää. Kukkakaaligratiinin ohje on meillä säännöllisessä käytössä.

Ekstra:
Koska meillä asuu juustohiiri, niin ensimmäisen kokeilukerran jälkeen olen laittanut noin 200 g juustoa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s