Isänpäivän mahalasku

Olin suunnitellut leipovani seittipiirakan jo Pyhäinpäivä-viikonloppuna, mutta sitten en saanut salmiakkimikseriä hankittua. Kun kerta ainekset olivat muuten jo kaapissa ja joku kakku huushollin suurimmalle koemaistajalle oli ajatuksena leipoa, niin päätin pyöräyttää Kinuskikissan seittipiirakan isänpäivälounaan jälkkäriksi. Tiesin, että kyseessä on tekniikaltaan haastava leipomus, mutta halusin kokeilla. Törmäsin ohjeeseen Valion sivuilla, ja se on näköjään julkaistu myös Kinuskikissan sivuilla.

Kinuskikissan seittipiirakka

onnetonkakku-1

Mie osaan vielä voidella piirakkavuoan sentään.

Valmistusaineet
MUROPOHJA
150 g Valio voi normaalisuolainen
1 dl sokeria
1 kpl munaa  (tai ½ dl vauvojen hedelmäsosetta, esim. päärynä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

SALMIAKKITÄYTE
¾ dl salmiakkamixeriä (Haganol)
3 dl Valio appelsiinitäysmehu
2 rkl tummaa siirappia
2 rkl perunajauhoja

APPELSIINIRAHKATÄYTE
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
400 g (2 prk) Valio maustettu rahka appelsiini laktoositon
3 ¼ dl Valio kuohukerma laktoositon
(Valio maitoa tarpeen mukaan)

Valmistusohje

  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna/hedelmäsose. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
  • onnetonkakku-3Ravista mixeripulloa huolellisesti, jotta väri sekoittuu tasaisesti. Mittaa kattilaan salmiakkimixeri, mehu ja siirappi. Sekoita perunajauhot pieneen määrään lientä ja lisää kattilaan. Kuumenna liedellä, kunnes seos pulpahtaa, mutta älä jatka keittämistä. Anna salmiakkitäytteen jäähtyä rahkatäytteen valmistamisen ajan – ei kuitenkaan sitä kauemmin, jotta se ei jähmety liikaa. Sekoita välillä, jotta pintaan ei muodostu kalvoa ja täyte jäähtyy tasaisesti.
  • Sekoita rahkatäytteen sokeri ja perunajauhot keskenään. Yhdistä rahka ja kerma sähkövatkaimella sekoittaen. Varo kuitenkaan vaahdottamasta kermaa. Sekoita perunajauhoseos vähän kerrallaan kevyesti ripotellen rahkaseoksen joukkoon. Jos täyte vaikuttaa paksulta, ohenna sitä maidolla. Liian paksu täyte ei leviä vuokaan kaadettaessa. Perunajauhoja ei tarvitse laittaa enempää, vaikka lisäisit puolikin desiä maitoa.
  • Ennen kuin aloitat kaatelun, sekoita täytteitä lusikalla pohjaa myöten. Täytteet kannattaa laittaa astioihin, joissa on kaatonokka.
  • Kaada täytteitä vuorotellen vuoan keskelle, rahkatäytettä isompina, salmiakkitäytettä pienempinä annoksina. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada ylempää. Vedä lopuksi veitsenkärjellä rengaskuvioon säteitä vuoan reunasta keskipisteeseen.
  • Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Vinkki: jos uunisi polttaa piirakat herkästi pinnasta, laita suojaksi uunipelti piirakan päälle muutaman senttimetrin etäisyydelle, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Näin piirakka saa kypsyä rauhassa pinnan palamatta. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

onnetonkakku-4

Ohje: **-
Ei tämä periaatteessa kuulosta niin vaikealta. Kävin katsomassa Kinuskikissan sivuilta videonkin, että miten täyte kaadetaan. Teoriassa siis osasin homman. Mutta mikä on pieni määrä nestettä, johon perunajauhot sekoitetaan? En kovin usein käytä perunajauhoja, ja muistelin, että se sekoitetaan ihan minimaaliseen nestemäärään. Toisekseen annetaanko salmiakkitäytteen jäähtyä kattilassa, jolloin se jäähtyy hitaampaan kuin jos sen kaataa saman tien (muovi)astiaan, jossa on kaatonokka. Salmiakkatäyte höyrysi vielä, kun aloin kaatamaan sitä, vaikka se oli siis jäähtynyt tasan toisen täytteen tekemisen ajan muovikipossa. Tässä kohtaa tuntui jo vähän epäilyttävältä.

Rahkatäytekään ei tainnut mennä ihan putkeen. Laitoin siihen puoli desiä maitoa ja silti se oli mielestäni paksumpaa kuin videolla. Täytteet eivät todellakaan levinneet nätisti renkaina vuokaan, kivasti kyllä sotkivat joka paikan. Yritin aloittaa keskeltä täytteiden kaatelemisen ja kokeilin eri korkeuksilta kaataa sitä, mutta silti ne ei menneet sinne päinkään. En lannistunut, koska tiesin, että tämä on teknisesti haastavin osuus piirakan leivonnassa.

Maku: *
Mikä mahalasku seittipiirakasta tulikaan. Piirakka paloi ihan huolella pinnaltaan, vaikka tein tuon ohjeessa mainitun uunipeltisuojauksen (yhtä tyhjän kanssa, ei näyttänyt vaikuttavan pinnan ruskistumiseen yhtään). Lopulta piirakka pulpahteli vuoassaan niin, että täytettä oli uunin pohjallakin. Uunista ulos tuli aika rujon näköinen, melkein palanut torttu. Toki meidän uunihan paistaa muutenkin epätasaisesti ja polttaa säännönmukaisesti kakut, joten osasyy epäonnistumiseen on varmasti uunissa.

onnetonkakku-5

En muista milloin olisi leipomus epäonnistunut niin pahasti, etten olisi kehdannut laittaa sitä tarjolle. Nyt kävi niin, ja söimme jäätelöä lounaalla jälkkäriksi. Lopulta seittipiirakkaa oli pakko maistaa. Ihan vain, että tietäisi maksaako vaivan kokeilla joskus toiste ja harjoitella täytteenkaatamistekniikkaa uudestaan. No ei tartte. Piirakka ei maistunut oikein miltään, ei salmiakilta, ei appelsiinilta. Lopullinen tuomio tuli lapsilta: kumpikaan ei tykännyt.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s