Taas viime viikolla raavin päätä ja yritin miettiä, että mitähän sitä tekisi perheelle ruuaksi. Isoin koemaistaja heitteli villejäkin ehdotuksia, joista lopulta tartuin pinaattilättyihin. Siis ajatuksella, että olisikohan aika kokeilla niiden tekemistä itse. Söin opiskeluaikoina Pirkan pinaattilättyjä kirjaimellisesti kyllästymiseen asti (paketista riittää yhdelle syömistä useammaksi päiväksi), joten ei ole niitä tehnyt mieli sen jälkeen. Muksut ovat syöneet niitä tarhassa ja hyväksyivät myös suunnitelman. Ohjeen otin Kaisa Isotalon ja Raija Kuittisen toimittamasta Kotiruoka-kirjasta (Otava, 2001).
Ohukkaat
2 munaa
5 dl maitoa
2–2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 rkl öljyä tai rasvaa
Paistamiseen:
rasvaa
Vatkaa munien rakenne rikki kierrevatkaimella. Lisää muut aineet ja anna taikinan turvota hetkisen. Paista pieniksi ohukaisiksi kuumalla ohukaispannulla. Jos käytät taikinaan hieman runsaammin jauhoja (½–1 dl lisää perusohjeeseen), voit paistaa suuria ohukkaita eli räiskäleitä paistinpannulla tai voit paistaa taikinasta vohveleita vohvelipannussa. Saat kauniita ohukaisia, kun pidät pannun riittävän kuumana koko paistamisen ajan. Jos käytät pinnoitettua pannua, tarvitset vähemmän rasvaa paistamiseen.
Porkkana-, pinaatti- ja perunaohukkaat
Lisää ohukaistaikinaan 200–250 g keitettyä ja soseutettua porkkanaa, hienonnettua pinaattia tai perunasosetta. Mikäli taikina löystyy, lisää siihen hieman jauhoja paistamisen helpottamiseksi.
Ohje: ***-
Jos osaa tehdä lättyjä, osaa kyllä tehdä pinaattilättyjäkin. Käytin pakastepinaattia ja puristelin niistä sulatuksen jälkeen ylimääräiset vedet pois. Lisäsin taikinaan myös ½–1 dl jauhoja, koska paistoin lätyt isolla pannulla.
Maku: **½
Taas heräsi kysymys, että miksei näitä ole tehty meillä aiemmin? Helppoa, kohtalaisen nopeaa ja yksinkertaista ruokaa. Kaiken lisäksi kasvisruokaa, joka maistuu kaikille. Tosin ensimmäisellä tarjoilukerralla toinen pienemmistä koemaistajista vähän nyrpisteli nenäänsä, koska pinaattilätyt eivät olleet samanlaisia kuin tarhassa. Tokalla tarjoilulla hällekin maistui enemmän kuin hyvin. Paistoin lätyt valurautapannulla voissa, joten paistokäry on ainoa miinus näiden tekemisessä. Kärystä huolimatta ehdottomasti teen toistekin. Tosin silloin lisää vähän mustapippuria taikinaan, se kaipasi sitä hieman.